kotiliesi

torstai 18. lokakuuta 2012

Juustoinen vuokaleipä


TERVETULOA LUKIJAT MAISTUIS VARMAAN SULLEKIN JA MAARIT.
 
Täällä hernesoppa porisee liedellä ja ihana tuoksu täyttää talon.
Omat perunat syötiin viimme viikolla viimmeistä pottua myöten ja kerkisin jo Ukkoselleni manata, että missäs viipyy perunakauppias, jolta olemme pottumme ostaneet.
Ja aivan kuin olisi pottukauppias vainunnut asian, koska tiistaina kolkutteli meidän ovella.
Niinpä on taas Tupun tuvassa 25 kg pottua, jota syödä mutustella.

Tämä leipä sai kaikki vanhat juuston kannikat sisäänsä, tulikin aikas aromaattinen leipä, kun oli kermajuustoraasteesta voimakkaisiin juustoihin tarjonta tälläkertaa.


n.1dl  
lämmintä vettä (hiemen kättä lämpimämpää)
1 ps
kuivahiivaa (11g)
1 dl
kaurahiutaleita
1 dl
vehnärouhetta
8-9dl
 
vehnäjauhoja
2 tl
suolaa
2 dl
                  juustoraastetta
 
 
Kaada hieman kättä lämpimämmän veden joukkoon kuivahiiva ja kaurahiutaleet sekä vehnärouhe.
Sekoita hyvin  ja lisää vielä suola joukkoon.
Kaada juustoraaste sekaan ja alusta pikkuhiljaa vehnäjauhot taikinan joukkoon.
Kaada taikina kahteen leipä vuokaan ja anna kohota leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.
Sumuta leivän pinta vedellä ja laita uuniin 225 asteeseen noin 30-40 minuutiksi.
 


1 kommentti:

  1. Kiitos hienosta ohjeesta. Onko tuo nestemäärä oikein ohjeessa? Laitoin itse hieman enemmän vettä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)