tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kotijäätelö


Viikonloppuna tuli tehtyä pitkästä aikaa omatekoista jäätelöä.
Maku on kyllä huomattavasti parempi kuin kaupan jäätelöissä ja mikä parasta sokerin määrää voi itse säädellä. Tähänkin ohjeeseen olisi tullut 1 dl sokeria mutta minä laitoin hieman alle 1/2 dl ja hyvää tuli.

Eilen illalla ukkoseni ilmoitti vievänsä meidän komppanjan Ikeaan kello oli jo seitsemän, kun lähdettiin kotoa. Varttia vaille kahdeksan olimme Ikeassa.
Hieman meinasi lopussa tulla kiire. No, emme onneksi sentään olleet ihan viimmeisiä asiakkaita ketkä Ikeasta lähti.
Saimme pojan huoneeseen lampun ja tuolin ja tytöt saivat lopulta tyynyt joihin in jo suunniteltu päälliset samasta verhokankaasta mitä kumpaisellakin tytöllä on huoneessaan.
Äitikin osti ihanan teräksisen salaattikulhon ym, ym...


2 dl maitoa
2 dl juguttia (mansikka banaani)
2 keltuaista
1/2 dl sokeria

Makulisänä:
marjoja (mansikkaa)


Sekoita Ainekset kevyeksi vaahdoksi.
Käynnistä jäätelökone ja kaada seos jäätymään.
Valmistusaika noin 30 minuuttia.
Pane makulisä sekaan jäätelön sohjoontuessa.
Tarjoile ja halutessa koristele vohveleilla, kastikkeilla, makeis rouheilla, maissihiutaleilla tai marjoilla. Juhlapäivänä aikuisille voi laittaa kastikkeeksi marjalikööriä.

3 kommenttia:

  1. Ikeassa on aina mukava käydä, kummallista kun, minulle ainakin, sieltä tarttuu aina mukaan jotain :) Maukkaan näköistä jäätelöä :)

    VastaaPoista
  2. Siitä on monen monta vuotta kun tein jäätelökoneella jäätelöä, mutta sitä omia tuoreista mansikoista tehtyä jäätelöä ei kyllä ole mikään voittanut.

    VastaaPoista
  3. Jätski vaan on aina varma kestosuosikki...Meillä vaan tyttö nappasi jätskikoneeni itselleen..

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)