kotiliesi

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Vihreä juustorisotto


Tämä kuva ei pysty kertomaan kuinka maukasta ja hyvää risottoa tänään söimme.
Yleensä laitan risottoon herne-maissi-paprika pussin mutta nyt täytyi hieman varioida, koska mumsku on paprikalle allerginen. Niinpä vetelin omasta päästä ja kaapin suoman tarjoilun mukaan tämän hekulllisen risoton.

Haravoimme tuossa tytärpuoleni kanssa pihaa, ei jäänyt huomiselle kun pieni pläntti ruopsutettavaa.
Tässä nyt odottelen tyttöjä Hoplopista kotiin päin. Ukkoseni on laittamassa saunaa, että tytöt pääsee heti tultuaan saunomaan ja sitten olisi vanhemman tytön lähdettävä Halloween bileisiin koulukaverilleen. 


1/2 kesäkurpitsaa
1 sipuli
400 g marinoimatonta broilersuikaletta
5 dl vettä 
1 kanaliemikuutio
2 1/2 dl riisiä
1 dl vihreää pestoa
1 dl aurajuusto kermaa
7 kpl säilyke maissia
1 dl pakaste maissia
suolaa
1 dl parmesaan raastetta

Leikkaa sipuli ja kesäkurpitsa pieniksi ja paista broilerin kanssa padassa. 
Lisää riisi ja kuullota hetki. Vettä ja kanaliemikuutio seuraavaksi joukkoon sekä ruokakerma. Sekoita pesto joukkoon sekä maissit. Anna kypsyä ja lisää parmesaan raaste joukkoon. 
Mausta ja lisää tarvittaessa vettä joukkoon.   

5 kommenttia:

  1. Ainesten perusteella oli varmaankin hyvää. Aion kokeilla joku päivä tuota sinun tomaatti-mozapiirakkapohjaa. Olenkin kokonaan kuopannut unohduksiin nuo piirakkapohjat, joihin tulee perunasosejauhetta. Nehän on tosi hyviä ja ennen tein useinkin, mutta nyt vasta ohjeestasi muistin, että sellaisiakin on.... ;O)

    VastaaPoista
  2. Tänään meillä syötiin broilerikeittoa ja se sai pisteitä täyden kympin! Ei yhtään nurinaa, vaan kaik men! Kiitos erinomaisesta reseptistä<3

    VastaaPoista
  3. Kiitos.
    Saga: piiras oli todellakin kokeilemisen arvoinen olen tässä jo ajatellut tehdä uusinnan lähi päivinä niin herkkua oli.

    Mustakissa: Voi miten on ihanaa kuulla, että teilläkin kanakeitto teki kauppansa.
    Se vetää aina kokin suun hymyyn kun kaikille ruoka maittaa.

    VastaaPoista
  4. Usein olen törmännyt samaan ongelmaan, etteivät kuvat välitä todellakaan sitä kaikkea makua ja herkullisuutta, mitä on onnistunut loihtimaan keittiössä. Pienellä koristelulla ja hyvällä kuvakulmalla saa kuitenkin paljon aikaiseksi. Sanat kertovat sitten loput :)

    VastaaPoista
  5. Jennille kiitos kaunis kommentistasi, näinhän se on.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)