kotiliesi

torstai 20. lokakuuta 2011

Curry-kesäkurpitsakeitto


Tämä herkkujen herkku on kyllä maistamisen arvoista. Nyt kun kesäkurpitsoja on vaikka miten paljon ja halvalla.
Tähän keittoon tulee oikein himo meillä hoidokit ihmettelivät ihanaa tuoksua joka leijaili tuvasta eteiseen. Ruokaa jäi tasan yksi lautasellinen. Haikeana tässä ajattelen, että toivottavasti minä saan sen. Tätä tulee taatusti tehtyä toistekin on niin HERKKUA.
Ohjeen sain Ellit sivustoilta.

1 rkl juoksevaa margariiniä
3 tl currya
1 kesäkurpitsa (n. 500 g)
1 paprika
 2 valkosipulinkynttä
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2,5 dl kookos lime maustettu ruokakerma
1 purjo
1 omena
ripaus suolaa
sitruunan mehua
basilikan lehtiä

Kaada margariini kattilaan ja päälle currya hetkenpäästä lisää joukkoon pilkotut kesäkurpitsat ja paprika. Anna hautua kotvan lisää pienitty valkosipuli ja vesi kerma ja kasvisliemikuutio. Anna poreilla noin 5 minuuttia ja lisää purjo silppu ja omena kuutiot  mausta suolalla, sitruunan mehulla
ja basilikan lehdillä. Anna poreilla vielä kannen alla noin 5 minuuttia sitten liesi pois päältä ja anna hautua toiset viisi minuuttia.
Paista keiton hautumisen aikana pekonisiivuja jotka halutessasi voit laittaa keiton päälle tarjoiltaessa.

Herkullinen makuyhdistelmä.
NAMSKISTA.

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen keitto :) Curry on esikoisen lempimauste, pitääkin tulostaa ohje jos poika vaikka innostuisi tekemään sitä. Ja minulle keiton sekaan papuja tai linssejä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Huopatossunen kommentistasi.Kannattaa ehdottomasti kokeilla. On meinaan herkullista.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)