kotiliesi

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Vuokalettileipä








Herkuttelemme tänään vuokaleivällä. Vaikka tiistai onkin meillä aina pannari päivä niin silti kun uuni on päällä leivon loppu viikoksi aina leipääkin ja nyt uunista tupsahti tänä upeat vuokaleivät, oli kyllä herkullisen makuista.


2 kpl

5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kauraleseitä
1 dl kaurapuuroa (aamuista)
2 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
1 dl öljyä



Lisää reilusti kädenlämpöiseen veteen suola, siirappi, siemenet, leseet ( puuro) ja hiutaleet.
Sekoita kuiva hiiva jauhoihin lisää lopuksi öljy.
Vaivaa kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.
Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
Vaivaa ilmakuplat pois taikinasta ja jaa  taikina neljään osaan kaksi taikinan palaa kuuluu pitkän omaisiin leipä vuokiin pohjalle. Taputtele tainina sinne siten että pohja peittyy.
Leivo leivän päälle letit: jaa taikina palat kolmeen osaan, pyörittele osat pitkiksi nauhoiksi, noin 5 cm pidemmiksi kuin vuoka. Letitä kolmella säikeellä pitko ja nosta vuokaan taikinan päälle. Leivo toinen taikina pala saman lailla. Kohota leipiä liinan alla 30-40 minuuttia, kunnes letit ovat kohonneet vuoan reunojen yli.Sumuta leivät vedellä ja ripottele pinnalle auringonkukansiemeniä. Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia uunin alatasossa.

6 kommenttia:

  1. Oi miten muhkeita leipiä! Taatusti herkkua :)

    VastaaPoista
  2. Juu,herkkua on nuo auringonkukan siemenet leivässä näköjään on meidän perheen myynti valtti ;)

    VastaaPoista
  3. Varmasti hyvää! Mun silmäni muuttaa kokoajan leivän nimen vuokattileiväksi :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä tätä saa vuokattileiväksikin sanoa, rakkiaalla lapsella on monta nimeä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)