kotiliesi

tiistai 14. syyskuuta 2010

Uunikala pinaatikuorrutuksella




Tälläistä söimme tänään muusin ja salaatin kera. Täällä on aikas tohinat päällä mummu tuli kyläilemään ja käytiin uudessa kangas- ja lanka-kaupassa. Taas löytyi lankoja koskahan niistä kerkeää jotakin värkätä?
Mieheni lähtee viemään keskimmäistämme hammaslääkäriin. Tää menee aina ihan hulinaksi koko päivä jos tulee jotain erikoista, mutta ei tässä mitään taas on tiistain leivonta ja uuniruoat tehty.

1 pkt pakaste seitä
sitruunapippuria, tilliä
1/2 prk tomaattimurskaa
2 rkl margariiniä
1/2 dl vehnäjauhoja
3 dl soijamaitoa tai maitoa
suolaa ja valkopippuria
1/2 kalaliemikuutiota
75 g pinaattia

Laita sei sulamaan uunivuokaan ripottele pinnalle mausteet. Kaada kasariin margariiniä ja jauhoja lisää soijamaito sekoita hyvin ettei jää paakkuja. Mausta ja laita joukkoon pinaatti. Kaada kastike uuni sein pinnalle ja laita uuniin noin puoleksi tunniksi  200 asteeseen. Tarjoile perunoiden riisin tai muusin kera sekä raikasta salaattia.



2 kommenttia:

  1. Hyvä että huomasin tutun muuttavan blogiaan.
    Onnea vaan uudelle blogille.
    On taas muuten herkullisen näköistä ruokaa :)

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä taas makoisalta!
    Kiva tämä uusi blogisi, vaihdan omalle listalleni :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)