kotiliesi

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Perunapaistos ja leivitetyt possunleikkeet



Mä olen niin tyytyväinen tähään päivään.

Meillä kävi mukavasti, keskelle viikkoa osui vapaapäivä. 
Kaikki hoidokit on poissa, kuka minkäkin syyn takia.

Tänään ollaan sitten saatu aikaiseksi vaikka sun mitä.
Astianpesukoneen Ukkoseni vaaitti uudelleen ja piha sai ensimmäiset jouluvalonsa.
Pyykkikonekin jauhaa jo toista koneellista, ruoka on mukavasti mallillaan perunapaistos on menossa uuniin ja leikkeet on leivitetty.
Tytöt kun pääsee kouluistaan niin, ruoka on valmiina odottamassa pöydässä.

Käytiin Ukkoseni kanssa aamulla kaupoilla.
Nyt olikin sellainen piiiitkä ostoslista mukana. Jotenkin tuntui, että kaikki ainekset oli loppumassa samaan syssyyn.
Mutta nyt on sekin asia hanskassa ja kaapit on pullollaan ruokaa sun muuta tarpeellista.




Tänään meillä on ruokana perunapaistosta, jonka ohjeen muuntelin yhdestä toisesta perunapiirakan ohjeesta meille enemmän sopivaksi.
Tämä ruoka vei sydämmeni oitis reseptiä silmäillessäni ja ideoita pulpahti päähän vaikka kuinka monen laisia.
Mikä parasta tähteeksi jäänyt perunamuusi saa tässä uuden ja maukkaan elämän.


PERUNAMUUSISEOS

n. 4 dl tähteeksi jäänyttä perunamuusia
1 dl täysmaitoa
ripaus rouhittua mustapippuria,
oreganoa ja basilikaa
1/4 tl muskottipähkinää
1/2 dl juustoraastetta

PINNALLE

1 mozzarella pallo
n 1 dl juustoraastetta ja parmesaania
7 pisara tomaattia
rouhittua mustapippuria, oreganoa ja basilikaa






OHJE:

Sekoita tähteeksi jääneen perunamuusin joukkoon maito, mausteet sekä juustoraaste.
Maustaa ei kannata paljoa, koska perunamuusihan on jo kertaalleen maustettu.
Laita perunamuusi piirakkavuokaan ja painele haarukalla tasaiseksi.
Leikkaa mozzarella pallo ja tomaatit siivuiksi ja asettele perunamuusin päälle.
Ripottele parmesaani ja juustoraastetta vielä pinnalle sekä mausta pinta basilikalla, oreganolla ja mustallapippurilla.
Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullankeltaisen värinen.

Tämä ruoka sopii hyvin niin jauhelihapullien ja kastikkeen kanssa syötäväksi tai leivitä leikkeet niin kuin minä tein tällä kertaa.




Olen tykästynyt näihin uusiin Snellmanin ohuen ohut possunpaisti siivuihin.
Näille ei tarvitse tehdä mitään nuijimisia tai muita vaan saa joko paistaa ne pannulla suoraan ja maustaa tahi leivittää ja pastella.
Rasioita on eri painoisia ja meidänkin perheelle tehtäessä jopa neljän euron paketista sai jokainen vatsansa kylläiseksi ja leikkeitä jäi vielä kolme ylimääräistäkin.
Siis todella huokea ja hyvä ostos 😋.





Leivittämiseen käytin tuttuun tapani voileipäkeksejä, jotka murskasin pussissa kaulinta apuna käyttäen.
Maustoin voileipämurskan suolalla, mustapippurilla, chilijauheella ja savustetulla paprikalla.

Haarukkaa apuna käyttäen kastoin leikkeet ensin kananmunaan ja sitten korppujauhoseokseeni.
Paistaminenkin on nopeaa, kun leikkeet ovat mukavan ohuita.
Noin pari minuuttia per puoli ja leikkeet on valmiita syötäviksi.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Jouluinen bataatti-broilerivuoka



Pikkuhilajaa alamme mennä joulukuun puolelle ja jouluisia herkkuja alkaa tulemaan mieleen.
Niin täälläkin, joulutortut käyvät jo mielessä samoin piparit ja jouluiset laatikot,
Hetki täytyy vielä odottaa, että pääsee niillä herkuttelemaan.
Mutta saahan sitä mausteilla iloitella ja laittaa ruokaan hieman jouluisia sävyjä.

Meillä siis tykätään bataatin mausta. Hieman makea ja nopeasti kypsentyvä.
Varsinkin näin talven lumettomiin pimeisiin päiviin täytyy ehdotomasti saada väriä ja makua mukaan.
Tällä ruoalla se onnistuu hyvin 😋.

Ruokaan voi laittaa mukaan mitä kaapin perukoilta vain löytyy.
Minulla tämä ruoka ei ole koskaan samanlainen.
Näin kun joulukin lähestyy ajattelin kokeilla ruokaan mausteeksi hieman kanelia sekä piparkakkumaustetta ja sehän toimi yllättävän hyvin.




puolikkaat punaisesta-, keltaisesta- sekä vihreästäpaprikasta
puolikas kesäkurpitsaa
1 sipuli
1/2 tl sokeria
1 pieni bataatti
300 g broilerisuikaleita
ripaus kanelia ja piparkakkumaustetta
1 tl ruusu suolaa
1 tl currya
2 dl smetanaa
1 kanaliemikuutio
 ripaus rakuunaa
juustoa





Paista ensin broilerisuikaleet kypsiksi, laita sitten levy pienemmälle.
 Lisää sipulit joukkoon ja anna paahtua pikkuhiljaa pehmeiksi ja kullankeltaisiksi lisäämällä sokeri tässä kohtaa joukkoon.
Paprikan siivut, bataatti sekä kesäkurpitsa ovat seuraavat pataan pääsijät
Anna muhia hetki ja mausta smetana-maustete seoksella.




Sekoita kaikki keskenään ja laita pata uuniin 225 asteeseen noin 30-45 minuutiksi, että pinta saa hieman väriä.

Sitten vain pyytelemään väki syömään ja herkuttelemaan  hyvällä ruoalla.




tiistai 21. marraskuuta 2017

Pitkääään kohotetut sämpylät


Tovi on taasen vierähtänyt viimmeisestä tekstistäni tänne Tupun tupaan.
Viikko kului niin nopeasti,etten kerennyt paljoa blogiani vilkaista.
Viikonloppuna muunmuassa tuli käytyä Ukkoseni siskon kanssa Kädentaidot messuilla.
Voi että kuinka paljon siellä oli toinen toistaan ihanampia osastoja.
Siellä olisi voinut saada aikaa vielä vaikka kuinka paljon enemmän kulumaan.
Mutta hyvä näin, kun pääsimme yhtenä päivänä kurkkaamaan mitä ihanimpien käsillä tehtyjen luomusten maailmaan.




Viimme viikolla tuli myös leivottua hoitolasten kanssa sämpylöitä.
Tein taikinan jo illalla valmiiksi ja annoin sen kohota jääkaapissa yön yli.
Heti aamupäivän ulkoilun ja syönnin jälkeen laitoimme jauhot pöllyämään.
Tuota pikaa oli kaksi pellillistä sämpylöitä valmiina pienten avustajien auttamana.
Kohotin ja paistoin sämpylät lasten vedellessä päiväuniaan.
Siispä lasten herätessä oli sämpylät juuri sopivan lämpöisiä herkutellaksemme niillä välipalalla.

Teen aina tuohon alla kuvassa olevaan lasi kulhoon jauhosekoituksen valmmiiksi.
Eli luomu vehnäjauhoihin sekoitan täysjyväjauhoja ja leseitä joukkoon.
Näin saan  kakku- ja sämpylätaikinoihin sujautettua hieman terveellisiä aineosia aivan kuin vahingossa mukaan.



5 dl maitoa
n.1 dl perunamuusia
1 pss kuivahiivaa
2 tl ruususuolaa
2 rkl hunajaa
n. 10 dl jauhoja
n. 2 rkl öljyä

Sekoita lämpöisen maidon sekaan hiiva ja perunamuusi.
Lisää suola ja hunaja sekä pikkuhiljaa jauhoja joukkoon.
Taikinan alkaessa jäämään hieman taikinakulhon reunoihin kiinni lisää öljy.
Sekoita vielä niin, että öljy on imeytynyt taikinaan.
Laita leivinliina taikinakulhon päälle ja anna kohota yön yli.

Seuraavana päivänä leivo taikinansta sämpylät ja anna niiden kohota hetki leipomisen jälkeen pellillä leivinliinan alla.
Sumuta sämpylät vedellä ennen uuniin laittoa.
Paista ne sitten kauniin värisiksi uunissa 220 astetta noin 10-15 minuuttia.


tiistai 14. marraskuuta 2017

Hedelmäinen juustosalaatti


Ihanaa tiistaiaamua teille.
Tänään heräsin taasen aikaisin ja on mukavaa ottaa hoidokit vastaan pirteänä ja kaikki aamun askareet kiireettömästi tehtynä.
Astianpesukone vielä pyörittää viimmeisiään ja pyykinpesukoneen laitoin juuri päälle.
Kaikki alkaa olemaan mukavasti hollillaan, jopa ruoka on tälle päivälle melkeinpä tehty.
Tästä on hyvä aloittaa päivä ja odotella lapsia saapuvaksi.
Tänään onkin luvassa lapsille leikkiä niin ulkona kuin sisälläkin.


Tämäkin herkullinen salaatti päätyi meillä isäinpäivälounas pöytään.
Hyvin teki kauppansa illalla salaattia oli juuri ja juuri yhdelle pikkunälkään.
Paistoin salaatin kaveriksi jauhelihaa, jonka maustoin texmex-mausteella.
Jauhelihan jätin kuitenkin sekoittamatta salaatin joukkoon, vaan laitoin erilliseen astiaan ruokapöydälle.
Näin sai nuoriso syödä ruokaisaa salaattia ja me muut saimme perunamuusin ja paistin kaveriksi samaista salaattia, mutta ilman jauhelihaa.



salaattisekoitus pussi
tomaattia
kurkkua
tummiaviinirypäleitä
peperoonia
juusto kuutioita
persimonia


Erillisessä kulhossa minulla oli myös tex-mex-maustettua jauhelihaa, mustaa oliivia, aurajuustoa muruna sekä punasipulia suikaleina. 
Näin kaikki saivat lisäillä salaattinsa joukkoon vielä haluamiaan aineksia.



sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Suklaa-juustokakku


HYVÄÄ ISÄINPÄIVÄÄ.

 Ihana viikonloppu huipentuu tänään isäinpäivään.
Valmistelut on tehty ja puolilta päivin pääsemme herkuttelemaan paistilla ja perunamuusilla koko perheen voimin.
Uunikasviksia jäin hieman kaipaamaan, mutta laiskuus iski enkä lähtenyt niitä enään kaupasta hakemaan.
Onhan meillä vielä kunnon salaatti ruoan kaverina pöydässä.
Jälkiruoaksi valmistin jo eilen juustokakun kahvipöytään tarjottavaksi.
Eilisen illan sain viettää hyvän ystäväni kanssa jutellen ja 
herkutellen.
Nyt on mukavaa aloittaa viikko ja työt, kun on saanut ladata akkuja  oikein kunnolla.



Tällä kertaa tein itse jopa hyytelökakkuun pohjan.
Nyt ei siis tule mitään keksi pohjaa, vaan oikein kunnon omatekoinen kakkupohja.

125 g voita
1 dl luomu ruokosokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Lohko voi kulhoon pieniksi paloiksi.
Kaada joukkoon sokeri ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää joukkoon kananmuna ja vatkaa sekin hyvin taikinan joukkoon.
Lisää joukkoon vielä jauhot sekä leivinjauhe ja taasen sekoitetaan kaikki ainekset hyvin sekaisin.
Kaavi taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. (Siihen samaan johon olet tekemässä hyytelökakkua.
Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.




1 levy maitosuklaata
200 g vanilian makuista tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 1/2 dl luomuruokosokeria
1 rkl vaniliinisokeria
2 dl kermaa 
2 rkl vettä
4 liivatelehteä

riko kanan munat ja erottele keltuainen ja valkuainen toisistaan.
Vatkaa valkuaiset ja puolet sokerista kovaksi vaaahdoksi.
Sekoita myös keltuaiset sekä loppu sokeri, vaniliinisokeri ja tuorejuusto keskenään.
Sulata suklaa joko mikroaaltouunissa tai vesihauteessa hellalla.



Vatkaa kerma vaahdoksi. 
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Kuumenna pari ruokalusikallista vettä ja nosta puristetut liivatteet kuumaan veteen.
Sekoita hyvin ja kaada hieman jäähdyttyään kermavaahdon joukkoon.keskenään.
Sekoita ensin keskenään valkuaisvaahto seos sekä hieman jäähtynyt suklaa ja tämän jälkeen vuorossa on tuorejuusto seos. 
Sitten onkin enään kermavaahdon vuoro.
Kaada juustokakun täyte kakkupohjan päälle vuokaan ja laita hyytymaan jääkaappiin.
Yleensä hyydytän kakkuja aina yön yli, mutta tällä kertaa kakku oli jo mukavasti hyytynyt neljän tunnin kuluttua valmistuksesta ja pääsin aloittamaan koristelun.



Minä en ole mikään hyvä koristelija. 
Niinpä kakun päällinen on yksinkertaisuudessaan suklaarouhetta ja persimonia.







perjantai 10. marraskuuta 2017

Esimakua



Olen toki tehnyt ruokaa myös viime viikolla ja kuviakin on tullut oteltua.
Mutta tällä kertaa kuvat eivät päässeet minun kriteereillä blogiin.
 Nykyinen keittiöni on hieman huono valotukseltaan, näin pimeään aikaan, että nyt on lisä valo tarpeen.
Jotain on nyt keksittävä, että kehtaan teille kuvia kokkailuistani katsottavaksi laittaa.

Siispä kerron teille näistä rattoisista arki-illoistani, jotka vietän kirjoja lukien sekä tänään ensi viikon ja viikonlopun ruokia miettien. 
Nyt täytyy tehdä suunnittelut hyvissä ajoin, niin lauantai aamuna pääsee ostoksille ja valmistamaan sunnuntain isäinpäivä lounasta.




Viikolla oli kuitenkin poikkeuksellinen päivä.
 Mumsku tuli meille hoidokeiden nukkuessa ja sain tälläiset SUOMI 100 SUKAT.

Aivan ihanat, kiitos vielä kerran nyt on taasen lämmintä jalkaan, kun menee tenavien kanssa ulos.
Olen huomannut, että juuri jaloista jos tulee kylmä, niin sitten on jäässä koko kroppa.
Siispä nämä sukat ovat juuri minulle tarkoitettu.

Kävimme Mumskun kanssa hoidokeiden lähdettyä kaupoilla ja arvatkaas kuinka hassusti siinä kävi.
No, ainoan asian minkä sain listaltani oli nakit.
Kyllä muut olivat isäinpäivälahja, allakka sekä joulukoriste oveen.
Apua, nyt lauantaina on pakko päästä kaupungille kiertelemään ja löytää juuri ne oikeat minulle tarkoitetut tavarat 😅.
Ehkä mä vain annan periksi...No, en ikinä 😊.


perjantai 3. marraskuuta 2017

Lohilaatikko ja Mumskun marjapiirakkaa



Tämän syksyn aika on ollut minulle muutoksen aikaa.
Pienen ajan sisällä on tapahtunut paljon mukavia asioita. 
Muutto aivan ihanaan rivitaloon ja nyt bloginikin pääsi muutoksen kohteeksi.

Olette varmaan jo huomenneetkin, että blogi-sivustoni on hieman muuttunut.
Olen nykyään Kotilieden blogiverkoston jäsen ja blogini siis näkyy myös kotilieden sivustolla.

Tänään on tapahtunut myös muita ihania asioita,
 näet tänään tehtiin uusi hoitosopimus, pieni poika aloittaa meillä hoidon joulukuun alussa.
Tuntui olevan mukava kaveri.
Sopii niin hyvin tähän meidän rauhalliseen ryhmään.

Nyt syksyn vaihtuessa talveen huomaan, että vihdoin on aikaa perehtyä enemmän ruoanlaittoon ja välillä myös leivontaan.
Tämä alku vuosi kun oli yhtä mylläkkää ja tuntui ettei aika riittänyt mihinkään.
Nyt iltojen pimetessä ja kynttilöiden tuikkiessa huomaa taasen mukavan kotoilu fiiliksen puskevan päälle aivan väkisin.




Eilen tuli valmistettua lohilaatikkoa sekä jälkkäriksi Mumskun herkulliset mustikka- ja omenapiirakat.


Lohilaatikko:

kahdeksan perunaa
300 g kirjolohisuikaleita
1 sipuli
3 rkl tilliä
1 tl ruususuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl sitruunapippuria
1 dl tuorejuustoa (katkarapu makuna)
2 kananmunaa
2 dl kookosmaitoa
4 dl täysmaitoa




Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi.
Leikkaa sipuli pitkittäin suikaleiksi.

Levitä ensin padan pohjalle puolet perunoista, sitten lohta ja sipulia pottujen päälle.
Mausta kerros ja laita nokareita tuorejuustoa kaiken herkun päälle.
Nyt vain loput perunat päälle ja sekoita kookosmaito, maito ja kananmunat keskenään lisää loput mausteet kananmuna/kookosmaito seoksen joukkoon.
Kaada seos lohivuoan päälle. 
Paista uunissa 200 asteessa noin  puoli toista tuntia.




Tämä ruoka on senkin takia ihana arkiruoka, että se pysyy kuumana pitkään uunissa. Vielä iltapäivälläkin, kun tytöt tulevat koulusta he saavat lämmintä ruokaa uunista. Vaikkei uuni ole ollut päällä, kun aamupäivästä ruokaa valmistaessani.




Ruokailun jälkeen laitettiin hoidokeiden kanssa suut makeaksi piirakoita maistellen.



torstai 2. marraskuuta 2017

Kuohkeat valkosipulisämpylät



Siis, käykö teille ikinä näin?
Ajattelin, että tänään ei kaupasta tarvitse hakea mitään.
 Illemmalla kuitenkin huomaat, että vaalea leipä alkaa olla lopussa. 
Olet kuitenkin niin mukavuuden haluinen, ettet enään jaksaisi kauppaan lähteä ja sitten iskee se vaalean leivän himo ja juuri sämpylöiden.

Hetken siinä pähkäiltyä tulee ahku tehdä omatekoisia sämpylöitä. Ja eihän siinä muuta kuin tuumasta toimeen ja sämpylätaikina alulle.
Kello käy jo melkein ilta yhdeksää ennen, kuin ensimmäiset sämpylät tulee uunista ulos.
Tärkeintähän tässä on, että pian pääsee herkuttelemaan uunituoreilla kotitekoisilla sämpylöillä 😝.


Tällä kertaa tein perus sämpylätaikinan,
johon laitoin joukkoon rutkasti valkosipulia.




5 dl kuumaa vettä
1 pss kuivahiivaa
n.2 rkl valkosipuli murskaa
2 tl ruokosokeria
1 tl ruususuolaa
n.7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä

Varaa taikinakulhoksi tarpeeksi iso kulho, tämä taikina meinaan kohoaa kunnolla.

Mittaa kuuma vesi kulhoon ja lisää kuivahiiva joukkoon.
Samoin kulhoon tulee sokeri ja suola, sitten vain pieni sekoitus.
Lisäile jauhoja joukkoon pikkuhiljaa ja jauhoja hieman lisättyä lisää joukkoon myös valkosipulirouhe. Kun jauhoja on lisäilty ja taikina alkaa irrota kulhon reunoilta lisää öljy ja jatka vaivaamista.
Lisää vielä puolen desin verran jauhoja ja vaivaa, vaivaa ja vielä kerran vaivaa.
(Tässä vaiheessa on kyllä hyvä olla kone apuna.)
Itse annoin koneen myllätä taikinaa noin vartin jos en enempikin.

Jätä taikina vaivaamisen jälkeen kohoamaan leivinliinan alle vedottomaan paikkaan.
Anna taikinan kohota puolesta tunnista neljäänkymmeneen viiteen minuuttiin.
Katso kuitenkin välillä liinan alle, ettei taikina ala valua ulos kulhosta.



Kaada noin desi jauhoja taikina kulhoon ja irrota taikina taikinankulhon reunoista kaavinta apuna käyttäen. Näin jauhoja menee reunoihin sekä taikina kulhon pohjalle.
Tämä auttaa niin kaapimaan taikinan kulhosta, että kaataessasi taikinan leipomistasolle ei
taikina jää kiinni alustaan.

Leikkaa taikinasta viisi pötköä, näistä pötköistä käytin itse kaksi vuokaleipiin.
(Nämä menevät kohoamaan kylmä kohotukseen jääkaappiin.



                
No, puhutaanpas taas näistä sämpylöistä ja vuokaleivistä, sitten toisella kertaa lisää.

Leikkaa pötkylöistä itsellesi sopivan kokoisia sämpylöitä.
Asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle ja laita leivinliina sämpylöiden päälle.
Anna taasen kohota noin 20-30 minuuttia.




Sitten vain sumutellaan vedellä sämpylät ennen uuniin laittoa eli uuni 225 asteeseen ja uunipelli uuniin.
Mutta samalla kun sujautat sämpylät uuniin, niin laita uunin pohjalle kaksi jääpalaa sihisemään.
Paista sämpylöitä uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat saaneet pintaansa mukavasti väriä.



keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Lihapulla-pastakeitto



Tänään yhden hoidokin tullessa hoitoon äitinsä kertoi, että tyttö oli heti aamulla ilmoittanut tulevan kiva hoitopäivä. 
Lupasin näet viime viikolla lapsille, että viikonlopun jälkeen otetaan roolivaatteet vajasta leikkeihin.
Nyt on leikit niin hyvässä mallissa, että ajattelimme aamu-ulkoilun saavan jäädä tältä päivältä väliin.
Iltapäivällä sitten puuhaillaan ulkona hieman enemmän 😊.




Tänään aloitin aamun (niinkuin arkiaamuina yleensäkin) puuron teolla ja ruoanlaitolla.

Löysin Valion sivuilta lihapulla-pastakeiton ohjeen ja tuunailin siitä meidän sakille sopivaa arkiruokaa.
Liemeen saa mukavasti makua, kun keittää lihapullat keiton liemessä.
Keitetyt lihapullat ovat muutenkin minun herkkuani, ne kun tulevat paljon mehevimmiksi kuin tavalliset uunissa paistetut toverinsa.


Lihapullataikina:

200 g naudanjauhelihaa
1 pieni sipuli
vajaan 1 tl ruususuolaa
1/2 tl mustapippuria
ripaus chilirouhetta

Sekoita kaikki aineet lihapullataikinaan ja anna taikinan hetki makustua jääkaapissa ennen lihapulliksi pyörittelyä.




1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl soijakastiketta
1 tl ruususuolaa
n. 4 dl kuviopastaa
pieniä lihapullia
2-3 tomaattia
1 paprika (minulla keltaista, oranssia ja punaista)
n. 70 g koskenlaskija sulatejuustoa (voimakas oli makuni tällä kertaa)
1 rkl basilikaa
1 dl ketsuppia


Kiehauta litra vettä, johon on sekoitettu suola, soijakastike ja kasvisliemikuutio.
Laita kiehuvaan veteen pasta kypsymään ja pyörittele pienet lihapullat ja aseta ne veteen.
Älä anna veden kiehua liikaa, ettei lihapullat mene palasiksi.
Pilko paprikat ja tomaatit ja laita nekin keiton sekaan.
Lisää joukkoon vielä koskenlaskija sulatejuusto palasina sekä ketsuppi ja basilika.
Sekoita kaikki ainekset hyvin keittoon.
Sitten ruoka onkin jo valmista syötäväksi.