kotiliesi

tiistai 8. elokuuta 2017

Savulohi perunasalaatti



Tänään tuli taasen yksi hoidokeistamme kesälomilta.
Aikas rauhallista tässä on vielä ollut, kaksi hoidokkia vielä lomailee, toinen pari viikkoa ja toinen kolme.
Niin, ettei täällä voi ainakaan työkiireisiin vedota, jos ei saa mitään aikaiseksi :).

Tänään on ollut niin mukava ulkoilu keli, että aamusellakin tuli lähdettyä jo ajoissa pihalle. 
Samoin tehdään hoidokeiden herättyä. 
Välipala ja pihalle nauttimaan auringonpaisteesta tämä suomen suvi, kun on ollut mitä on ollut, niin jokaisesta aurinkoisesta päivästä pitää nauttia täysin rinnoin.
Vaikka kyllä tänäänkin on jo kerennyt sataa.
Tuossa meidän syötyä ja siivotessani pöytää vilkaisin ikkunasta ja mitä ihmettä siellähän satoi taas.




Tämä salaatti valmistui aivan sattumalta, koska jääkaappiin kurkistaessa tuli monta tuotetta vastaan, joissa alkoi päivämäärät juosta vastaan.
Epäilen suuresti, että huomisen ruokalistan pastaruokakin vaihtuu uusista perunoista tehtyyn uunipaistokseen, Mutta se nähdään sitten huomenissa, nyt mennään tätä päivää.




Lohkoin sopivasti suupalan kokoisiksi paloiksi kolme perunaa, savulohen silppusin sormin joukkoon.
Kolmen kevätsipulin varret pääsivät myös mukaan salaattiin samoin munakokkelin loppu.
(Tämä munakokkeli ei suinkaan ole pakollinen tässä salaatissa, maistoin jo ilman sitä salaattia ja oli herkullista, mutta minulla nyt sattui sitä jääkaapissa olemaan, niin pääsin siitä sukkelasti eroon.)

Sitten vain maustamaan salaattia eli tilkka oliiviöljyä, rouhittua mustapippuria, tilliä ja ripaus sormisuolaa sekä sitruunan mehua.

Anna makustua hetki jääkaapissa, jos vain kerkiät.
Minä näet söin oman osani heti valmistuttua, niin oli herkullista ja hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)