kotiliesi

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Isoisän keittokirja ja viikon 17 ruokalista


Tässä on ollut hieman kiireen tynkää taas liikenteessä.
Oikeastaan jo pääsiäisen pyhät oli joka päivälle jotakin ja sama rumpa jatkui vielä viikollakin.
Lauantain sitten olin vain ja katselin teeveetä ja kudoin.
Oli pakko saada yksi päivä vain olla ja ladata akkuja.
Nyt taas jaksaa aloittaa uuden viikon ja työt aivan puhtaalta pöydältä.

Jo viimme viikolla posti toi minulle tämän Isoisän keittokirjan luettavaksi.
Ja toden totta tämä kirja on lukemisen arvoinen.
Reseptit ovat juuri sellaisia vanhanajan perinne reseptejä 1950-luvulta ja jokaista reseptiä ennen on ihania tarinoita ja kertomuksia vanhasta ajasta ja käytännöistä.

Mumskun sekä kälyni kanssa selailimme kirjaa ja kyllä tuli niin hyviä muistoja mieleen meille kaikille resepteistä.
Illat ovat menneet nyt rattoisasti reseptien kertomuksia lukien.

Kirjassa pyydetäänkin tekemään jokaisesta ateriasta pieni menneiden aikojen juhlahetki.
Meillä reseptikirja saa arvoisensa paikan keittiössä, että muistan tehdä monta huokeaa ja herkullista
reseptiä hoidokeiden nautittavaksi.



Sitten ensi viikon ruokalistan pariin:

MAANANTAI

Peruna/kukkakaalimuusia ja pinaattilettuja
Kaalisalaattia
Jogurttia

TIISTAI

Kasvis-linssiminestrone
Kurkkukuutiot
Pizzaleivät

KESKIVIIKKO

Kalapullat riisillä
Vihersalaatti
Pannari

TORSTAI

Prasorzo

PERJANTAI

Talontapaan


4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä! Näyttää löytyvän meidän kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, suosittele.
      Minä ainakin tykkäsin kirjasta.

      Poista
  2. Mikäs tällainen prasorzo on? Never heard.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tulee blogiin selvennys Prasorizosta eli Kreikkalaisesta sipuliriisistä. Suosittelen kokeilemaan.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)