lauantai 7. tammikuuta 2017

Uunipunajuuret


Meillä Ukkoseni toi eilen kolme juustolajitelma pakkausta kotiin. Meinasi iskeä pieni paniikki, kun uudelta vuodelta on vielä vanhojakin käyttämättä.
Nyt on suurin osa juustoista pakkasessa odottamassa ruokiin pääsyä. 
Oli pakko ottaa netti avuksi ja katsoa mitä sanotaan esim. homejuuston pakastamisesta.
Nyt ei auta muu, kun tehdä jotain juustoisia ruokia, että saan nuo loput juustot käytettyä.
Siis hyvästi, vegaaniruoka, mutta enhän minä voi millään heittää pois hyviä raaka-aineita.
Kasvisruokaa tämä nyt kuitenkin on, siitä ei päästä mihinkään ;)

Kuvat on taas niin surkeita, mutta maku on sitten sitäkin parempi, sen lupaan.




UUNIPUNAJUURET

4 punajuurta
1 tl timjamia
1 tl rosmariiniä
1/2 tl ruususuolaa
1/2 rouhittua mustapippuria
2 rkl öljyä
2 rkl balsamicoviinietikkaa

Pinnalle:
aura-homejuustoa muruina


Kuori punajuuret ja lohko ne saman kokoisiksi paloiksi uunivuokaan.
Minä laitoin leivinpaperin uunivuoan pohjalle tiskaamista helpottaakseni.
Ripottele mausteet punajuuri lohkojen pinnalle ja kaada joukkoon öljy sekä balsamico.
Laita uuniin kypsymään 200 asteesseen noin 30 minuutiksi.
Nosta vuoka pois uunista ja ripottele pinnalle homejuusto muru.
Laita takaisin uuniin noin 10 minuutiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)