kotiliesi

lauantai 14. tammikuuta 2017

Pojan pipo


Tänään on veljen poikani saanut itselleen uuden pipon.

Eilen tosiaan valmistui tälläinen pienen pojan pipo farkun värisestä langasta.
Koitin epätoivoisesti etsiä googlesta pojille pipo-mallia, jossa olisi korvaläpi. 
Sai kyllä selailla pitemmän aikaa, ennen kuin eteen sattui sopiva malli.



Tämä ohje on peräisin Pia Tuonosen neuleohjeet blogista.
Kiitos ja kumarrus hyvästä ohjeesta.
Muutenkin olen tykästynyt tähän blogiin, mukavia malleja ja tälläinen tavallinen tallaajakin pystyy näillä ohjeilla valmistamaan suht hyviä käsitöitä.


Sain yhden meidän hoidokeista malliksi testaamaan pipoa. Näin sain teille kuvan valmiista tekeleestä.

Eilis ilta meni käsityölehtiä selatessa. Nyt lähti viisi muovipussillista käsityölehtiä ystävilleni parempiin koteihin.
Ehkäpä niistä on siellä enemmän hyötyä, kun täällä minulla kaapin täytteinä.

Pikkuhiljaa alan nyt katselemaan myös nuo ruoka-lehteni (,joita muuten on myös vinot pinot).
Jospa saisin jonkunlaisen järjestksen tänne huusholliin.
Pientä inventaariota täytyy välillä koittaa pitää tai kaapit kasaantuu täyteen kaiken maailman roinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)