torstai 19. tammikuuta 2017

Ohrainen vuokaleipä


Päivät senkun vilahtelee eteenpäin kovaa kyytiä.
On ollut vanhempain varttia ja muuta touhua, niin ettei ole kerennyt tietokonetta katsomaankaan.
Veljeni kävi yhtenä iltana myös kyläilemässä tai oikeastaan pihassa hääri autonsa kimpussa. (Purkasi hyllyjä matkailu-autostaan.)
Kahvilla kerkesi sisällä käymään välillä ja sen verran nähtiin, että pienet kuulumiset kerittiin tokaista.

Mutta tällä viikolla on tullut kyllä leivottua niin makeaa, kuin suolaistakin.
Ensin maanantaina leivoin leipää sekä tein kinkkuperunasoselaatikkoa lapsille.
Tekikin muuten hyvin kauppansa.
Ennen en ole kinkkua koittanutkaan perunasoselaatikkoon laittaa. Nyt tietää, että sekin on aivan passeli lisä perunamuusin sekaan.


vuokaleipä

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 dl kauraleseitä
2 dl ohrajauhoja
2 rkl siirappia
2 tl ruususuolaa
n. 8 dl vehnäjauhoja


Mittaa hieman kättä lämpimämpi vesi kuloon ja lisää joukkoon suola, siirappi, kauraleseet, kuivahiiva ja ohrajauhot.
Anna turvota liinan alla noin 30 minuuttia.
Lisää sitten vehnäjjauhot vähitellen seoksen joukkoon.
Anna taikinan jäädä aika löysäksi.
Kaada taikina vuokaan ja muista, että vuokaan jää kohoamis vara. Minulla tuli hieman tenkkapoo, kun taikinaa tuli jo kohotuksessa hieman vuoan yli.
No, kohota noin 30 minuuttia.
Paista 250 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Anna leivän hieman jäähtyä ja sitten onkin se paras vaihe eli leikkaa leipää kunnon siivu ja voitele.
Ai ai, mikään ei voita uuni tuoretta leipää ja pinnalle sulanutta voita.
Näitähän pystyisi vetelemään vaikka kuinka monta siivua.

4 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta. Hyviä leipäohjeita ei koskaan ole liikaa:)

    VastaaPoista
  2. Nams...pitääpä kokeilla kun kaapissa on 2pss luomuohrajauhoja (tulee niillekin käyttöä) ja pojat tykkää uunituoreesta leivästä....ja tietty mä kans :D :) Kiitti ohjeesta <3 Terveisin Jaana Nakkilasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Jaana, ei kannata kohottaa kauaa. Meinaan vaan, kun mulla tuli jo hieman pellillekin. Ettei tule uunin siivous eteen :)

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)