sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Savulohitahna


Ihanaa joulun aikaa teille kaikille lukijoille.

Meillä joulu on ollut tänä vuonna sukulaisten ja perheen juhla.
Heti perjantaina hoidokeiden lähdettyä saimme vieraaksi poikani ja Mumskun. He jäivät meille yöksi ja paistelimme kinkkua sekä söimme palttoonnappeja sekä tätä lohitahnaa antaumuksella.

Meillä meinasi tosin jäädä kinkku paistamatta :) 
Tämä oli yksin ja ainoastaan minun mokani.
Laitoin kinkku mittaria uuniin kiinni ja napsautin pelkän valon päälle mittaristosta.
Näpyttelin kinkulle astemäärät ja laitoin asteet kohdalleen, mutta epähuomiossa sitten jäi laittamatta ylä/alalämpö toiminto päälle.
Siinä sitten juttelimme olohuoneessa puoli viidestä hieman yli seitsemään ennen kuin huomasin, ettei kinkku ala tuoksua vieläkään. Voi sitä järkytystä kun huomasin mokani :(
Hienosti kuitenkin saimme kinkun paistettua ja hieman yhden jälkeen yöllä pääsimme sitä maistamaankin.

Täällä sitä aina sattuu ja tapahtuu :D

Tämä joulu on muuten kyllä ollut aivan huippu mukava. 
Vieraita on ollut perjantaista tähän hetkeen asti ja olemme viettäneet aikaa koko perheen ja ystävien kesken rentoutuen ja jutellen.
Meillä onkin nyt uuteen vuoteen asti lomaa ja saa ladata akkuja ensi vuoden koitoksiin aivan rauhassa.
Pientä reissua olemme Ukkoseni kanssa suunnitelleet tuossa ensi viikolla, mutta aika näyttää mitä siitä sitten tulee.


SAVULOHITAHNA

n. 300 g savulohta
1/2 ruukkua ruohosipulia
2 rkl tilliä
(1/2 sitruunan mehu)
ripaus ruususuolaa
n. 1 tl rouhittua mustapippuria
1 prk kermaviiliä

Poista lohesta nahka ja muusaa sitä hieman haarukalla pieniksi.
Lisää mausteet ja kermaviili sekoita.
Anna makustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.


2 kommenttia:

Mukavaa kun kommentoit :)