kotiliesi

torstai 4. elokuuta 2016

Jauhelihakastiketta ja oman maan pottuja


Tänään tuli ruokalistaan toivottu muutos.
Oman maan potut alkaa olla syötäviä ja pakkohan niitä oli päästä maistelemaan.
Jauhelihakastinkin tein oikein vanhanajan malliin. Ei mitään ihme krumeluureja, vaan jauhelilihaa, porkkanaraastetta ja parit pihvitomaatit sekä sipulia.
Sipulit ja pihvitomaatit ovat omia kasvattamia.
Tänä vuonna ei tullutkaan laitettua porkkanoita kasvamaan ollenkaan.



Piipahdettiin aamusella lasten kanssa kirjastossa. Minä sain pari hyvää ruokakirjaa mukaani ja lapsille tuli vino pino lastenkirjoja.
Nyt on mitä lukea ennen päiväuni-aikaa.



400 g naudanjauhelihaa
1 sipuli
2 porkkanaa
2 pihvitomaattia
1 kasvisliemikuutio
1 dl venhäjauhoja
1 l vettä
1 tl ruususuolaa
1 tl mustapippuria
1/2 dl ketsuppia
1-2 rkl soijakastiketta

Ruskista jauheliha ja sipuli sekä porkkanaraaste pannulla.
Lisää mukaan myös pihvitomaatin siivut.
Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja niiden hieman ruskistuttua lisää vesi.
Sekoita hyvin, ettei kastikkeeseen jää jauhopaakkuja.
Anna porista vähintään puolisen tuntia, että porkkanat ja tomaatit sulautuvat joukkoon.
Minä annoin poreilla hieman yli tunnin ennen mausteiden lisäystä.
Mausta ja herkuttele.

2 kommenttia:

  1. Kyllä näyttääkin hyvälle!
    Parasta kotiruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja jatkojalostamalla saa maailman parhaita cannellooneja.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)