kotiliesi

torstai 7. heinäkuuta 2016

Välipalat



Tänään on sade päivä ja me vietämme aamupäivän sisällä.
Niinpä nyt on aikaa taas panostaa enemmän tuohon välipalaan. Ruokaa kun on yllinkyllin jääkaapissa. Kanakastikkeesta lihakastikkeeseen asti.

Siispä päätin alkaa leipomaan meille välipalaksi sämpylöitä ja teen samalla uunimunakkaan.



Sämpyläohjeeksi valitsin tutun ja hyväksi todetun ohjeen Soppa-sivustolta.
Tämä on helppo ja näppärä ohje, jolla olen ennenkin tehnyt.


5 dl kädenlämpöistä vettä 
1 dl maitoa
1/2 pkt hiivaa
2 tl ruususuolaa
1 rkl hunajaa
n. 12 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen ja mausta suolalla ja hunajalla. 
Lisää sitten jauhot pikkuhiljaa sekoitellen.
Kun taikina alkaa irrota kulhon reunoista se on valmista kohotettavaksi liinan alle noin 1-1 1/2 tuntia.
Kaada kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja leikkaa veistä käyttäen siitä samankokoisia paloja uunipellille.
Laista pelti uuniin 225 asteeseen noin 20 minuutiksi.
Nosta kypsät sämpylät koriin jäähtymään.
Tälläkertaa ei kannata laittaa liinaa sämpylöiden päälle niin saa nauttia ihanan rapeakuorisia sämpylöitä.


Täällä on innokkaimmat jo odottamassa uunista tulevia makupaloja vesikielellä:)
Päästiinpä maistamaan uunituoreita sämpylöitä jo ruoan kanssa.



Munakkaaseen silppusin pekonia paketin ja ulkoa hakemiani sipulinvarsia, kuusi munaa 1 dl kermaa tai maitoa ja mausteiksi 1 tl ruususuolaa ja 1/2 tl murskattua mustapippuria.
Paistoin pekonin ja laitoin talouspaperin päälle, niin sain enemmät rasvat pois valutettua. 
Sitten vain uunivuokaan ja 200 asteeseen noin 15-20 minuuttia ja herkullinen välipala on valmis nautittavaksi.


2 kommenttia:

  1. Uunimunakkaat on ihanan helppoja, etenkin kesäruokana. Aion tänään kans tehdä uunimunakkaan itselleni ilta-ateriaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunimunakas on kyllä yksi kesto hiteistä.
      Niistä saa niin monen makuisia ja menevät aina kaupaksi.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)