sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Spelttiset vuokaleivät


Huh, huijaa sentään.
Nyt on vedetty semmoisella raivolla tämä päivä, ettei itsekään meinaa uskoa mitä tässä on saatu aikaiseksi.
Nyt on yläkerta puunattu ja siivottu katosta lattiaan.
Samoin pesin tyttöjen kaikki vaatteet petivaatteista lähtien ja ikkunatkin on jopa puunattu.
Vielä on kolme koneellista pyykkiä pesemättä.
Mutta paremmalla puolen on jo sekin homma.
Täytyi oikein laittaa takkakin päälle, ettei kosteus tule tupaan, kun pyykkiä kuivuu hieman siellä sun täällä.
Kävimme tänään myös Ukkoseni kanssa pyörällä tuolla kauvempana kaupalla ja kukkapenkistä on jo puolet perattu. Huomenna sitten jatketaan sitä operaatiota.


Viikolla tuli valmistettua kaksi vuokaleipää spelttijauhoista. Pitkään aikaan en olekaan käyttänyt spelttiä leipomisessa.
Nyt kun pääsi speltin makuun, niin täytyy alkaa sitä taas enemmän käyttämään.



1 ps kuivahiivaa
2 dl kaurahiutaleita
1 tl sokeria
1 tl suolaa
n. 6 dl spelttijauhoja
5 dl vettä
1/2 dl rypsiöljyä

Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään ja lisää hieman kättä lämpimämpi vesi sekä öljy joukkoon.
Sekoita taikina ja kaada se sitten kahteen leipävuokaan, puolet taikinaa aina kumpaiseenkin vuokaan.
Anna kohota ainakin puolisen tuntia.
Paista 200  asteessa noin puoli tuntia.
Jätin tälläkertaa leivät ilman leivinliinaa uunista tulon jälkeen, jotta leipä sai rapean ja herkullisen kuoren.

2 kommenttia:

  1. Onpas mehevän näköiset leivät. Mun leipävuoka on vielä kaupan kelmuissa, pitääpäs kokeilla. Oon niin hullaantunut sämpylöihin, että vaihteeksi vuokaan tehty oisi paikallaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaura, mun tulee harvoin tehtyä sämpylöitä, kun tuo vuokaleipä on niin nopea ja helppo tehtävä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)