lauantai 25. kesäkuuta 2016

Savulohi-perunasalaatti


 Huomenia ja mukavaa Juhannuspäivää.

Heräilin jo ennen aamu kuutta ja kävin pienen kävelylenkin.
Ihana aamu, linnut laulaa ja on niin rauhallista.


Jussi meni rattoisasti ikkunoita pesten ja ulkogrillissä tulta poltellessa.
Makkaraa tuli grillattua sekä syötyä herkullista lohi-perunasalaattia.

Valmistin niin maittavan salaatin uusista perunoista ja savulohesta, että salaatti kulho tyhjeni aivan huomaamatta illan aikana.
Tänään täytyy ehdottomasti käydä Prismalla hakemassa tarjous savulohta lisää ja keiteltävä uusia pottuja ihan vain tätä salaattia varten.

Taas se tuli todistettua, että mitä vähemmän aineksia reseptiin kuuluu sen maittavampi on lopputulos.


n. 10 kpl uusiaperunoita
paljon ruohosipulia ja sipulin varsia
n. 100-150 g savulohta
1 dl majoneesia
1 rkl piparjuuritahnaa

Viipaloi keitetyt perunat salaattikulhoon, leikkaa sipulin varret ja ruohosipuli joukkoon.
Paloittele lohi vielä joukkoon ja sekoita majoneesi sekä piperjuuritahna sekaisin, niin herkullinen salaatti on valmis nautittavaksi.

Parempihan olisi jos kerkiät antaa tämän herkun makustua hetken ennen herkuttelua jääkaapissa, mutta meillä tämä salaatti ei kauaa kerennyt vanheta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)