kotiliesi

perjantai 20. toukokuuta 2016

Perunavuokaleivät


Eilinen päivä meni sujuvasti heti hoidokeiden lähdettyä. Me Ukkoseni kanssa lähdimme kaupungin meille perhepäivähoitaille suunnattuun koulutukseen. Täällä kertaa aiheena oli lapsi ja mielenterveys.

Tänään meillä on ihanan erikoinen päivä.
Minun veljeni on nykyään myös perhepäivähoitajana ja tänään veli tuli meille kolmen hoidokkinsa kanssa, kevätretkelle.
Eli aamusta heti päästiin tutustumaan uusiin lapsiin ja söimme sekä päiväunet yhdessä.
Päiväunien ja välipalan jälkeen veljeni sekä lapset lähtivät takaisiin tuonne Tampereen toiseen päähän.



7 ½ dl vettä
50 g hiivaa
2 ½ dl perunasosetta
2 rkl hunajaa
2 tl ruususuolaa
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
noin 13 dl vehnäjauhoja

Vuokien voiteluun öljyä
Pinnalle noin 1 dl seesaminsiemeniä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon perunasose, hunaja ja suola.
Lisää täysjyvävehnäjauhot ja vehnäjauhoja pikkuhiljaa taikinan joukkoon.
Kaavi taikina kulhosta kahteen leipävuokaan. Minulla vuoat ovat silikonisia, joten en niitä voitele, mutta jos omasi ovat metallisia ne kannattaa voidella. Kohota leipiä noin puolisen tuntia ja sirottele sitten leipien pinnalle seesaminsiemeniä. 
Paista 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.
Anna leipien jäähtyä hetken vuoissaan. Kumoa leivät sitten ja kääri leivinliinaan.


2 kommenttia:

Mukavaa kun kommentoit :)