kotiliesi

perjantai 20. toukokuuta 2016

Perjantain viettoa


Tässä kuvassa väsyneet, mutta niin onnelliset lapsukaiset pääsivät päiväunille.
Tänään tosiaan oli mukava päivä niin meille aikuisille, kuin lapsillekin.
Veljeni tuli kevätretkelle hoidokeidensa kanssa meille.
Touhua ja tohinaa riitti aamusta iltapäivään asti. Aika meni kuin siivillä lasten kanssa touhutessa.
Lupailimme jo lapsille, että tämä perinne jatkuu ja lapset pääsevät leikkimään toistensa kanssa, vaikka kaupungin toisilla puolin asutaankin.

Meidän hoidokit tykästyivät veljeeni ja tuntui se olevan toisinkin päin.
Kukaan lapsista ei ujostellut, vaan menossa oli kaikki mukana ja kaikki kolme vanhempaa saivat auttaa jokaista niin trampoliinille kuin muuallekin.
Sylissä kävi meillä vanhemmilla, lapsia niin omia kuin "vieraitakin".
Ihanan piristävä päivä.


Lauantaina olisi sitten edessä enoni uurnanlasku sekä kahvitus, johon minä tein tänään hoidokeiden lähdettyä tarjottavat, Ukkoseni auttamana, kyllä se vain on niin, että neljä kättä saa tehtyä asiat puolta nopeammin :)
Tämä raparperipiirakka on tuttu ja turvallinen herkku blogistani.
Samoin kuin tuo alemman kuvan suolainenpiirakka pohja.
Täytteenä tällä kertaa kinkkurouhetta kaksi pussia ja 200 g fetajuustoa, yksi iso sipuli sekä neljä tomaattia sekä juustoraastetta.
Mausteina 1 rkl rosmariiniä,  2 valkosipulin kynttä, 1 tl mustapippuria sekä 1 rkl basilikaa ja ripaus ruususuolaa.


Viimmeisenä mutta ei sentään vähäisempänä pääsi joukkoon mehevän maukas tiikerikakku.
Näillä ajattelin kestitä hautajaisvieraat ja Mumsku tuo vielä kaksi pitkoa sekä keksejä.
Eiköhän se ole tässä nyt, vähän kutomista ja unta kaaliin.
Huomenna sitten laitan auton nokan kohti Viljakkalaa.


4 kommenttia:

  1. Kuinka pitkään olette miehesi kanssa toimineet perhepäivähoitajina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nyt tehnyt tätä perhepäivähoitajan työtä yli yksitoista vuotta ja Ukkoselleni tuli vuoden alusta yhdeksän vuotta täyteen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Juu, veljeni on kanssa nykyään perhepäivähoitajana. Ennen hoiti päiväkodeissa ym.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)