keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kinkku-fetapiirakka


Minä olen nyt jotenkin jäänyt jumiin tähän helppoakin helpompaan suolaiseen piirakkataikinaan.
Siispä nytkin mennään samalla tutulla ohjeella pohjan kanssa. Mitä sitä hyvää vaihtamaan. Päälliset ovat sentään erit :)


Olen niin onnellinen sain vihdoista viimmein tehtyä tuon verolappuseni valmiiksi netissä.
Nyt saa taas ajatella muita asioita.
Se on tämä joka vuotinen murheen kryyni, kun en saa itsestäni irti sen vertaa, että joka kuukausi laittelisin ylös nuo tuloni, joita tulee kahdeksasta ja joskus jopa kymmenetä paikasta kuussa. ja vaihtuvat sitten kesken kuun kuinka lapset täyttelevät kolme vuotta.
Mutta tästähän ei voi syyttää kuin itseään :)


POHJA: 

1 1/2  dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl ruususolaa
1 tl leivinjauhetta
1 kananmunaa
3 rkl öljyä
1 1/2 dl vettä



Täyte:

200 g palvikinkkusuikaleita
1 sipuli
100 g fetajuustoa
1 tl mustapippuria
ripaus ruususuolaa
2 kananmunaa
2 dl kermaa
n. 2 dl juustoraastetta

Sekoita pohjan ainekset huolellisesti sekaisin ja kaada se piirasvuoan pohjalle.
Tasoita taikina lastalla.
Paista kinkku ja sipuli pannulla lisää loppu vaiheessa fetajuusto joukkoon.
Mausta seos.
Riko munat kerman joukkoon.
Ripottele kinkku seos taikinan päälle, niin että se on tasaisena piirasvuoassa.
Kaada muna/kerma seos päälle ja juustoraastetta pintaan. Sitten vain uuniin paistumaan 225 asteeseen noin puoleksi tunniksi tai kunnes piiras on saanut pintaansa kauniin värin.


2 kommenttia:

  1. Kiva piirakkapohjan ohje. Pitää kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa kokeilla. Pohjataikinasta tulee hieman löysä, mutta todella herkullinen paistettua.
      Jieman vivahtaa pitsalta koko piiras.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)