maanantai 7. maaliskuuta 2016

Paprikainen-pekonipiirakka


Viikonloppuna tuli tosiaan tehtyä suolainen piirakka, ihan vain meidän kotiväen nautiskeltavaksi.
Edellis viikonloppuna, kun päästiin vain maistamaan sitä pekoni-purjopiirakka ja maku oli vieläkin huulilla.
Samalla ohjeella suurinpiirtein mentiin, joitain pientä soveltaen.
Mitä kaapista löytyy taktiikka on todella hyvä näissä hommissa.
Ei kannata niin välittää vaikka jotain ainesta ei kaapeista löydykään, soveltaa sitten niissä kohtia ihan suosiolla.



2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
75 g voita
2/3 dl juustoraastetta
2 rkl vettä

Sekoita kaikki taikinan ainekset sekaisin. Kun taikina irtoaa kulhosta on taikina valmis piiras vuoan pohjalle. Levittele taikina jauhoja apuna käyttäen piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

1 pkt pekoniua
1/2 punaista paprikaa
1/2 vihreää paprikaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
100 g fetajuustoaripaus ruususuolaa
1/2 tl mustapippuria
2 dl kermaa
1 kanamuna
n.1 dl juustoraastetta

Leikkaa saksilla pekoni pieniksi suikaleiksi.
Silppua sipuli  ja suikaloi paprikat.
Murskaa valkosipulin kynnet.
Paista ensin pekoni suikaleet pannulla 
rapeiksi ja lisää joukkoon sipulit.
Lopuksi myös paprika suikaleet sekä murustettu fetajuusto.
Kaada pekoni/sipuliseos taikinan päälle piirasvuoalle.
Vatkaa lopuksi sekaisin muna/kerma ja lisää sinne mausteet.
Kaada piiraan päälle ja ripottele vielä hieman juustoraastetta kaiken komeuden pinnalle.
Sitten vain uuniin muhimaan 200 asteeseen noin 40 minuutiksi.
Nauti ensimmäset piiraasta palat hieman sen ollessa vielä lämmin.
Mutta varoituksen sana, piiras hupenee nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)