sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Viikon 8 ruokalista


Siis mä kaipaan niin kesää ja kunnon ulko-grilli ruokaa.
Onneksi päivät ovat jo pidentyneet ja kevättä kohti mennään kovaa kyytiä.
Täytyisi ottaa itseään oikein niskasta kiinni ja aloittaa taimien kasvatus, että pääsisi kasvihuone taas kesällä oikeuksiinsa ja saisi taas herkutella omilla chileillä ja paprkoilla sun´muilla herkuilla.

Tänään tuli Ukkoseni kanssa käveltyä tuonne isommille kaupoille ja osteltua vaikka ja mitä mukavaa ja tosi tarpeellista:)
Esim. näppäimistön tähän tietokoneeseen ja hiiren. Vanha näppis oli varmaan vuodelta 101.  Välillä sai painaa kirjaimia aivan julmetusti, että sai ne toimimaan.
Nyt on hyvät pelit ja vehkeet, joilla näpytellä juttuja teille.
Sitten tuli ostettua aivan mielettömän ihana lompakko itselleni. Sain antaa hoidokeille leikkiin vanhan lompakkoni, jonka kolikko puolen vetoketju jumitti niin, ettei kolikoita meinannut saada millään käytettyä.
Hyvähän se on, kun rahat pysyy lompsassa, mutta rajansa kai siinäkin.

MAANANTAI

Perunamuusi ja lihamureke
Vihersalaatti
Marjakiisseli

TIISTAI

Janssoninkiusaus
Kaalisalaatti
Jogurtti

KESKIVIIKKO

Hernekeitto
Vihannespalat
Pannari

TORSTAI

Kanarisotto
Porkkanaraaste
Pizzaleivät

PERJANTAI

Talontapaan

4 kommenttia:

  1. Näyttää taas niin herkulliselta listalta:)
    Olis jo kesä ja kärpäsiä....

    VastaaPoista
  2. No niin, nyt munkin rupes tekeen mieli grilliruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulis nyt kesä ja kärpäsiä, niin ois köyhälläkin ystäviä.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)