sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Viikon 1 ruokalista ja täytetty leipä


Tässä kuva meidän uuden vuoden pöydästämme. 
Tuli sitten vedettyä kaksin käsin tuota leipää ja sitten oli niin ähky, ettei saatu koko iltana edes kahteen pekkaan Ukkoseni kanssa juotua tuota viiniä pois kuleksimasta.
Yksi lasillinen tuli siis alku illasta otettua ja siinä oli sitten tämän muorin uudenvuoden juhlinta. Muuten maattiin Ukkosen kanssa sohvalla reporankana ja vatsasoikeana.

Tähän leipään ohje on todella helppo ja sen takaan, että leipä on todella, todella herkullista.
Leikkaa leipä viipaleiksi niin, että leipä jää pohjasta kiinni. Sitten leikkaa toisin päin viipaleiksi ja laita joka väliin ensin öljyä, sitten vihreää pestoa ja lopuksi juustoraastetta. 
Laita uuniin noin 200 asteeseen ja anna olla niin kauan, että juustoraaste on sulanut leivän viipaleiden väliin.
Leivän hieman jäähdyttyä nautitaan leipä nostamalla leivänpala kerrallaan sormin suuhun ja nautitaan makuelämyksistä.


MAANANTAI

Broileripihvit ja perunamuusi
Appelsiinisalsa
Marjakiisseli

TIISTAI

Juustoinen-parsakaali pasta
Choleslaw-salaatti
Pannari

KESKIVIIKKO

Loppiainen

TORSTAI

Jauhelihakeitto
Vihannespalat
Jogurttia

PERJANTAI

Talontapaan


2 kommenttia:

  1. Kerrassaan mukava tämä blogisi. Kiitokset! Katselen usein täältä leivonta- ja ruokaohjeita. Ovat selkeitä ja helppoja. Terveiset Espoosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinne Espooseen. Mukava kuulla, että tykkäät resepteistäni. Lisää tulee kunhan pääsen taasen puikkoihin. Nyt on pientä sairastelua ollut ja kokkailut ja leipomiset jääneet vähemmälle.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)