kotiliesi

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Loppuihan se tämäkin päivä



No, nyt on kyllä olo kuin jyrän alle jäänyt. No, nukkuu ainakin ensi yönä.
Tän siitä sit saa, kun hehkutin aamusella blogissa, että on hoidokeiden kannalta hiljais elo päivä.
Laittelin juuri tuon astianpesukoneen päälle ja pääsee lopulta hieman huoahtamaan tänän päivän töistä.

Tänään on koettu niin onnen kuin epäonnen hetkiäkin. Onneksi kaikki kuitenkin päättyi taasen kerran hyvin. Niin kuin tapana on :)

Päivällä kävi Ukkoseni ostamassa nuorimmalle uuden kännykän ja minä sitten hieman myöhemmin vanhemmalle tytölle.
Tytöt olivatkin aivan into piukassa koko illan kännyköidensä kanssa.

Meillä on Ukkoseni nyt alkanut innostumaan näistä koti hommista ja minä kun en jarruttele laisinkaan. Sen kun tulee töihin mukaan. 
No, pestyään koneellisen pyykkiä kellarissa tuli Ukko tulenpalavin katkuin alakerrasta.
Viemäri on tukossa, alkaa alakerran viemäristä tulla sitä itseään ylös.
Huh, siinä vedettiin sitten Ukkoseni kanssa kiivas tunti kellarin ja keski kerroksen väliä.
Välillä Ukkoseni alhaalla minä täällä keski kerroksessa, soiteltiin ja vedettiin wc:tä.
Ukkoseni keksi laittaa viemärin päälle tukkeen ja seistä itse päällä ja minä vetelin wc:tä täällä keski kerroksessa.
No, huokaisu ja helpotus niin vain alko viemäri taasen vetämään.
Nyt on jo tällä viikolla säästetty 600 € puhtaana käteen.
Ei tarvinnut ostaa uutta pesukonetta ja nyt tämä viemäri juttu. 
Kyllä sitä vain ollaan synnytty onnellisten tähtien alla tai sitten vain tämä yhteistyö ja avunanto toimii meidän perheessä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)