keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jauheliha-perunasosevuoka


Taas näyttää kerääntyneen loppu viikolle menoja joka päivälle. Siispä otin tänään kokkailu päivän ja valmistin loppuviikon ruoat kaikki kerralla. Näin saa pientä helpotusta tuohon aamupäivään.
Tänään uunista tuli kaksi vuokaleipää ja tämän perunasoselaatikon ja possukasti sekä Ukkoseni tekemän pannari.
Kyllä näillä pitäisi perjantaihin asti pärjätä jos ei pitemmällekin.
Viikon loppuna sitten käymme siellä Ikeassa ja syömme siellä ja toiseksi päiväksi pyydettiin tehdä taasen viimme viikonloppuiseen tapaan ceasar-salaattia.

Tänään sain myös loppujen lopulta silitettyä lasten nukkuessa päiväuniaan ison pinon vatteita ja parin verhoja. Kyllä minä olen taas niin ylpeä itsestäni ;)
Silittäminen ei vain ole minun lempi puuhiani.

Tänään kävi Turusta tyttöjen iso-sisko kyläilemässä päiväseltään.
Nyt tosiaan taitaa olla kaksi viikkoa siitä, kun tyttöjen isosisko muutti täältä Tampereelta Turkuun opiskelelun ja työn perässä.
On se niin mukavaa, kun nämä aikuiset "lapsetkin" pitävät kotijoukkoihin paljon yhteyttä.

5 dl perunamuusia
200 g naudanjauhelihaa
1 sipuli 
2 valkosipulin kynttä
1 porkkana 
n. 1/2 dl punaisia linssejä
1 dl paseerattua tomaattia
2 tl oreganoa
1/2 tl ruususuolaa
1 kananmuna
1-2 dl juustoraastetta

Paista jauheliha ja sipuli silput pannulla. Lisää joukkoon myös porkkana raaste ja linssit.
Mausta jauheliha seos ja kaada uunivuoalle lisää joukkoon perunamuusi ja kananmuna sekä juustoraaste, sekoita hyvin.
Laita halutessasi vuoan päälle vielä hieman juustoraastetta ja kauraleseitä. (Minä laitoin vielä pari voi nokaretta vuoan päälle kun jäi muista kokkailuista hassun kokoinen voi nokare jääkaappiin laitettavaksi.)
Laita uuniin 225 asteeseen noin 15 minuutiksi ja alenna sitten lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 25 minuuttia.



tiistai 29. syyskuuta 2015

Kalapihvit


Ei kait sitä huomaa, että kala on meidän perheen lempiruokia?
Ja nämä pihveiksi tehdyt kalaruoat menevät niin hyvin kaupaksi lapsillekin, eikä tarvitse varoa ruotojakaan.
Siksipä niitä usein valmistelenkin.

Tällä kertaa käytin kaloina seitä ja lohta. Kumpainenkin paketti oli kaupan pakaste-altaasta, koska eilen vasta sain valmiiksi viikon ruokalistan ja sunnuntaina kaupassa käydessäni ei kalatiski ole auki niin ajattelin kerrankin valmistaa pihvit pakaste kalasta.
Käytin kumpaisestakin kalapaketista puolet ja silti pihvejä tulee noin 20-30 kappaletta elikkä ruoka on huokea ja kaikki saa vatsansa täyteen.

2-3 dl perunamuusia
1 sipuli pilkottuna
200 g pakaste seitä 
200 g pakaste lohta
1 dl kuohukermaa
1 kananmuna
1 dl parmesaania
1/2 sitruunan mehu
2 rkl tilliä
1 rkl kalamaustetta
1/2 tl ruususuolaa

Laita kalat sulamaan edellisenä iltana jääkaappiin tai sulata pari tuntia huoneen lämmössä, ennen valmistamista.
Laita kaikki ainekset isoon kulhoon ja surauta soseeksi tehosekoittimella.
 Paista koe pihvi ja maista, tarvittaessa lisää hieman mausteita. 
Paistele pihvit lettupannulla tai tavallisella paistinpannulla kypsiksi molemmilta puolin.



maanantai 28. syyskuuta 2015

Vihersalaatti ja höpinöit ensi kuusta



Olen tässä nyt pähkäillyt ja tullut siihen tulokseen, että pidän ensi kuussa hieman tarkempaa listausta meidän perheen ruokamenoista.
Se kun on aina jäänyt vain ajatukseksi katsoa kuinka paljon meidän neli henkinen perhe hoidokeineen syö ja kuluttaa kuukaudessa rahaa.
No, tuo muu kulutus on tässä kuussa ennätys kuokkaa, kun heti ensi viikonloppuna menemme Ikeaan ja on hieman isonpia ostoksia nyt luvassa, mutta ruokamenot tässä minua nyt enemmän kiinnostaakin.

Ajattelin jakaa sen teidän kanssanne eli ilmoittelen tässä aina postauksessa, kun teen reseptin kuinka paljon ruoka noin suurinpiirtein maksoi. 
Katsoo nyt kuinka tämä alkaa rönsyilemään, vai jääkö aivan fiaskoksi koko ajatus.

Tein aamusella meille pikaisen salaatin päiväruoalle.
Helppoa kuin mikä tässä on aineksina vain salaattia, kurkkua ja avokadoa, sekä tietenkin sitruunaa ettei avokaado tummu.


Vadelmaiset kerrosmuffinssit


Tässä tulee nämä nuoremman tyttöni ja hänen kaverinsa tekemät muffinit, viikonlopulta.
Nämä muuten oli kokonaan tyttöjen omaa käsi-alaa eli reseptikin on tyttöjen itse tekemä.

Tuli kyllä todella herkullisia muffinsseja tällä ohjeella ja aivan mieletön tuo idea tehdä tumma ala-osa ja vaalea ylä-osa.
Näitä kun ei itse hoksaa, vaan täytyy näköjään noiden nuorempien ja fiksumpien nämä huomata.
Tästä taikinasta tulee noin kymmenen muffinssia.

3 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vadelmia
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
n. 1/2 dl maitoa
1 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi ja lisää muut aineet paitsi kaakaojauhe.
Laita taikina puoliksi ja lisää kaakaojauhe toiseen puoleen hyvin sekoittaen.
Laita ensin  tummaa-taikinaa muffinssivuoan pohjalle ja pari vadelmaa taikinan päälle. Sitten vain vaalea taikina päälle ja taasen vadelmia pinnalle.
Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Viikon 40 ruokalista



Meillä syötiin tänään sushia.
Kävimme myös Ukkoseni kanssa kahdella kirpparilla. Mukaan ei kuitenkaan tarttunut mitään, jos ei nyt lasketa Ukkoseni saamia ilmaisia snapsi laseja.

Ruokakaupassa ostamassa viikon sapuskat jääkaappiin.
No, maitoa ja leipää nyt tulee tietysti vielä keskellä viikkoa haettua, kun ei ole noita säilytys tiloja niin paljoa, että koko viikon maidot saisi ostettua kerralla.

MAANANTAI

Perunamuusia ja kalapihvejä
Vihersalaattia
Marjakiisseliä

TIISTAI

Juustoinen lihaperunasoselaatikko
Punajuurisalaatti
Pannaria

KESKIVIIKKO

Perunat ja possukastike
Kaalisalaatti
Jogurttia

TORSTAI

Broilerikeitto
Vihannespalat
Kerrosleivät

PERJANTAI

Talontapaan


lauantai 26. syyskuuta 2015

Caesar salaattia ja parmesaanikastiketta


Tänään saimme lauantai päivälliselle myös poikani ja tein ruoaksi pizzaa, caesar-salaattia ja uutuutena parmesaani-kastikkeen.
 Sopi kyllä todella hyvin salaatin kanssa.

Syömisen jälkeen katselin pojan ja vanhemman tytön kanssa leffan.
 Nuorimman leipoessa kaverinsa kanssa vadelma muffinsseja ja Ukkoseni korjaillessa tietokonetta.
Kudoin siinä samalla katsellessani vauvalle kypärämyssyä. Minä kun en osaa teeveetä katsella ilman, etten jotain käsillä samalla tekisi.
Toivottavasti tästä myssystä nyt tulisi, jo vihdoista viimein sopivan kokoinen. 
Eilen sain valmiiksi yhden myssyn, jolle nauroimme koko perhe. Siitä tuli kerrassaan fiasko... olisi mahtunut aikuisellekin, vaikka ohje lupasi ihan muuta.

Nyt on poika ja vanhempi tyttö lähtenyt omille menoilleen ja nuorempi alkoi siivoilla huonettaan kaverinsa lähdettyä. Ukkoseni lähti saunan lämmitys puuhiin ja minä täällä kirjoittelen teille sitten päivämme tohinoista.

Caesarsalaatti on kyllä yksi meidän perheen suosikki salaatti, helppo ja herkullinen.
Tykkään sen valmistaa niin, että broileri-palat sekä leipä-kuutiot ovat omissa astioissaani. Silloin saa jokainen laittaa omaan salaattiinsa oman määrän lisukkeita.

Revi salaattia vadille ja höylää joukkoon parmesaanijuustoa, sekoita ainekset.

Paista kuutioksi leikatut paahtoleivän palat pannulla, jossa kaksi valkosipulin kynttä paloina ja rutkasti öljyä, jota saa lorotella paahtoleiville myös paistaessä, jos pannu näyttää kuivalta. (Ei kuitenkaan kannata paistaa leipiä öljy-liemessä.)
Lisää joukkoon myös tuoretta tinjamia pari oksaa.
Kannattaa käännellä leipiä pannulla, niin ettei leipäkuutiot pala vaan ruskistuvat kauniisti.

Ostin tällä kertaa suomalaisia gourmet broilerin fileeleikkeitä, jotka oli valmiiksi maustettuja ja vain paistettiin pannulla. Paiston ja jäähdytyksen jälkeen kuution myös broileri leikkeet kuutioksi.
 Nämä  ja leipä-kuutiot Ukkoseni tänään paisteli salaattia varten ja minä ohjeistin salaatin-kastiketta tehdessäni.

Parmesaani-kastike

1 munan keltuainen
n. 1 dl parmesaani raastetta
n. 1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
n. 1/2 tl sormisuolaa
1/2 tl mustapippuri rouhetta

Sekoita kaikki ainekset ja laita jääkaappiin makustumaan. Muista sekoittaa vielä ennen tarjoilua.



tiistai 22. syyskuuta 2015

Hernepesto


Nyt kun kerta päästiin noiden herneiden makuun, niin laitetaan samaan syssyyn lisää herne-reseptejä.
Tämä pesto sopii niin pasta-salaattiin kuin paistetun vaalean kalan kaveriksi, pastaruoasta puhumattakaan, niin ja levitteeksi aivan oiva herkku.

Olen nyt hieman kahdenvaiheilla, tekisikö tästä pestosta pasta-salaatin vaiko ruoan sekaanko laittaisin. Tai tässähän voi käydä niinkin hassusti, etten kerkiä tehdä kumpaistakaan, kun tässä mietin ja mietin enkä ala toimeen. Koska tuo meidän Ukkonen on näihin pestoihin tykästynyt ja hän kun huomaa purkin jääkaapissa, se voi sitten olla menoa se. 

Tuli taas käytyä kirjastossa eli kirjojakin on taas luettavaksi yllin kyllin eli yö-unetkin pitäisi taas olla taattu, kun on hyvää iltalukemista tiedossa.

Mutta nyt reseptiä teille ja sitten perunoita kuorimaan huomiseen perunamuusiin.

3 dl (pakaste)herneitä
1 valkosipulinkynsi
1 dl parmesaanraastetta
3/4 dl oliiviöljyä
1 1/2 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunan raastettua kuorta
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl ruususuolaa

Lämmitä pakasteisia herneitä mikrossa tai keitä niitä muutama minuutti vähässä vedessä.
Valuta herneet ja mittaa kaikki ainekset  kulhoon ja surauta tehosekoittimella seokseksi.


Hernehöystö


Tänään söimme eilistä kanapastaa, jota taas kerran tein aivan liikaa. 
No, ehkäpä mä vielä jossain kohtaa opin, että meillä on nyt paljon pieniä hoidokeita ja ne isot ja enemän liikkuvat sekä enemän syövät ovat nyt poissa. Eli tässä taas odotellaan kun nämä hoidokit kasvaa ja alkavat myös syömään enemän.

Haalusin kuitenkin jotain uuttakin lautasille ja löysin tälläisen hernehöystön ruokamme kaveriksi.
Oli kyllä pirtsakkaa syötävää.
Muuntelin hieman ohjetta laitan sulkuihin taas nuo reseptin "oikeat"raaka-aineet. 
Ohje on muuten peräisin kesäkuun ET-lehdestä.

n. 4 dl herneitä
1 sipuli ja nippu ruohosipulia (1  purjo)
4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
100 g fetajuustoa
1 oksa tuoretta salviaa
n. 1/2 tl mustapippuria

Leikkaa sipuli ja silppua ruohosipuli.
Kuullota ne öljyssä pannulla ja lisää sitten herneet joukkoon ja jatka paistamista muutama minuutti.
Murenna pannulle feta ja riivityt  salvian lehdet.
Mausta vielä mustapippurilla.
Tarjoa sellaisenaan grillatun kanan tai vaalean kalan kanssa.

VINKKI: 
Lopun höystön voi myös sekoittaa vihersalaatin joukkoon.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Viikon 39 ruokalista


Keräilin tuossa viikolla pihalta tuulen katkaisemia hortenssian kukkia sisälle. Ovat niin kauniisti kuivuneet, etten millään raskii niitä heittää pois. Ne koristaa nyt meidän keittiön pöytää.

Tänään tuli käytyä Mumskulla kyläilemässä ja kerrankin tuo meidän nuorisokin lähti mukaan.
Tultiin juuri Ukkoseni kanssa lenkiltä ja nyt on ihanaa odotella nyt saunaa. 



MAANANTAI

Kanapasta
Vihersalaatti
Pizzaleipiä

TIISTAI

Perunamuusia ja lihapullia
Tomaattisalaatti
Pannaria

KESKIVIIKKO

Kalakeitto
Vihannespalat
Jogurttia

TORSTAI

Kinkkukiusaus
Punajuurisuikaleet
Marjakiisseliä

PERJANTAI

Talontapaan


Marinaadeja broilerin lihalle


Viimme perjantaina tuli jo teille laiteltua näitä broilerin marinointi reseptiä ja tässä pari lisää.
Pakastimesta löytyi vielä yksi paketti Atrian broilerin koipi-ja reisipalaa, jotka otin edellis iltana sulamaan, että päästään taas herkuttelemaan. Tämä paketti olikin iso hieman yli kilon painoinen loota. Kuusi koipea ja viisi reisipalaa.

Itse olen tykästynyt juuri näihin naturel pakkauksiin. Niistä kun saa niin herkullisia makuja esiin marinoimalla itse haluamansa makuisiksi.

Tein kaalisalaattia, sekä ruukkusalaattia näiden broilereiden kaveriksi.



YRTTINEN MARINAADI-broilerille

Laita  tehosekoittimeen korianteria puoli ruukkua, basilikaa pari oksaa, 1/2 limen mehu, 1–2 valkosipulinkynttä,1/2 tl ruususuolaa, 1/2 tl mustapippuria sekä 1 dl öljyä tasaiseksi marinadiksi.Marinoi vähintään neljä tuntia tai seuraavaan päivään asti jääkaapissa suljetussa astiassa. Grillaa tai paista lihat kypsäksi. 



CURRY-MARINAADI-broilerille

1 dl öljyä
1/2 limen mehu
1/2 dl balsamicoa
1 tl mustapippuria
1 tl savustettua paprikajauhetta
1-2 tl makeaa currya

Sekoita ainekset sekaisin ja kaada broiskujen päälle. Anna muhia jääkaapissa 4 tunnista yhteen vuorokauteen. Grillaa tai paista brilerit kypsiksi.


perjantai 18. syyskuuta 2015

Täyslihamureke


Tänään oli taas ranskalais-päivä ja tein meille täyslihamurekkeen.
Oli kyllä tuhtia syötävää, ei meinaan jaksanut millään syödä toista viipaletta, vaikka kuinka olisi tahtonu.

Hoidokit lähti viikonlopun viettoon ja minä aloin taas broilerin marinointi puuhiin. Jos vaikka tuo Ukkoseni laittaisi vielä illaksi grillin kuumaksi.
Taas tuli tehtyä kahta eri sorttia marinaadia, mutta puhutaampa niistä sitten seuraavassa postauksessa enemän.


700 g sika-nauta jauhelihaa
n. 3 rkl jauhelihamaustetta
1 sipuli
1 kanamuna

Paahda sipuli pannulla ja sekoita kaikki aineet kulhossa käsin vaivaamalla.
Kostuta kädet ja muotoile mureke leivinpaperin päälle pellille.
Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia.



Villahousut


Jes... villahousut on nyt sitten valmiit. Minä sitten tykkäsin tehdä näitä.
Varmaan tämä värikin oli yksi. joka vaikutti tohon tykkäämiseeni. Kun on montaa väriä langassa, niin ei kylästy siihen tekemiseenkään niin helposti. 
Ohje on vanha tuttu Novita-lehden malli, jolla olen tehnyt jo yhdet lasten villahousut sekä samaisesta lehdestä on tullut tehtyä myös kahdet aikuisten villahousut. 
Nyt tein vain ohjeen joustinneuleena koko housut. Ajattelin, että näin voi veljen tyttöni pitää villahousuja myös mekon kanssa syksyllä.

Tämä viikonloppu on taas täynnä touhua. Tänään tulee tyttöjen iso-sisko yökyläilemään ja huomenna tytöillä on koulupäivä. Saavat sitten pitemmän syysloman :)
Ja huomenna kun sisko lähtee töihin ja tytöt tulevat koulusta. Tulee iso-veli kyläilemään.
Tästä tuleekin todella mukava viikonloppu :)

torstai 17. syyskuuta 2015

Pika pizzaa


Tänään meillä syötiin välipalaksi ruisleivistä ja jauhelihakastikkeesta tehtyä pizzaa.
Nyt on sitten lopultakin käytetty viimmeisetkin jauhelihakastikkeet pois.
Laitoin pyöreille reissumies leiville ketsuppia ja jauhelihakastikkeen loput. Sitten vain tomaatti viipaleita päälle ja juustoraastetta sekä basilikaa ja valkosipulimurskaa.
Paistoin 225 asteessa noin kymmenen -viisitoista minuuttia. Eli niin, että pinta sai kauniin värin.

Taas alkaa olla jääkaappi tähteistä tyhjillään ja pizzat tekivät hyvin kauppansa. Eihän tässä voi äiti olla, kuin tyytyväinen tilanteeseen. Taas olen saanut hoidokit ja oman perheen syötettyä mukamas uudella ruoalla.
Tässä täytyy näköjään osata olla vain ovela niin kaikki ruoat menevät hyvin kaupaksi.




keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Nakki-perunasoselaatikko


Tultiin juuri Ukkoseni kanssa kirjastosta.
Löysin taas vinon pinon kirjoja. Yhden Vippi-kirjankin menin taas ottamaan, vaikka juuri ajattelin, etten nyt semmoisiin sorru. Vippi-kirja tarkoittaa, että kirja on uusi ja laina-aika siksi vain viikon, että mahdollisimman moni halukas sitä kerkeäisi lukemaan. 
No, pakko oli ottaa kun kirjan välissä oli lappunen "HYVÄ KIRJA". Kirjan on kirjoittanut Hilary Boyd ja nimi on täydellinen avioliitto. Nyt vain odotan jännityksellä mitä kirja tuo tullessaan.
Otin myös lapsillekin luettavaa, tällä kertaa ison satukirjan, koska meidän hoidokit ovat nyt niin pieniä, että on parempi että joka satu hetkelle on oma tarina.

Viimme viikolla tuli tehtyä tälläinen helppo nakki-perunasoselaatikko ruoaksi. Löysin ohjeen Uudesta Maku-lehdestä ja kerrankin toimin melken orjallisesti ohjeen mukaisesti.

1 sipuli
300 g nakkeja
n. 1 l valmista perunamuusia
100 g yrtein maustettua tuorejuutoa
(2 tl grillimaustetta)
1/2 dl ruohosipulia silputtuna

Silppua sipuli ja pilko nakit. Paista ne paistinpannulla kauniin värisiksi.
Sekoita nakki-sipuliseos muusin joukkoon samoin grillimauste ja tuorejuusto. Kumoa sitten koko ruoka uunivuokaan ja tee lusikalla pieniä kohoumia ruoan pinnalle. Toki voit myös tasoittaa pinnan, mutta minä tykkään enemän, että pinta on hieman eläväisempi.
Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia, niin että ruoka saa hieman väriä pintaansa.
Tuo ruohosipulisilppu tuli pinnalle koristeeksi, mutta minä halusin, että lapset eivät ronklaa niitä lautaselta pois ja laitoin senkin ruoan sekaan ennen paistamista.


Sitruunaiset lohipihvit


Tänään onkin hieman synkempi ja sateisempi päivä.
No, lapset tykkää taas välillä olla sisällä ja leikkiä leluilla. Näin kesä aikaan, kun olemme ulkona aina jos siihen on mahdollisuus, koska talvella sitten saa olla sisätiloissa enemmän. Niin, että tämä sisällä leikkiminenkin tuntuu aivan mukavalta vaihtelulta välillä.

Viimme viikolla tuli herkuteltua lohisuikaleista tehdyillä pihveillä.
Minulla oli sitruunamarinoituja lohisuikaleita, joista valmistin nämä pihvit.
Ostan usein pakastimeen valmiiksi odottamaan lohisuikaleita, kun ne ovat 30-50% alessa kaupassa. Sitten kun tekee kalaa mieli niin sulattelen lohisuikaleet pakasteesta.
Näissä lohi pihveissä on se hyvä puoli, että jos niitä jää yli ne sopivat mitä mainioimmin leivänpäällä nautittaviksi.

300 g sitruunalla marinoituja lohisuikaleita
2 paahtoleipää
1 kananmuna
1/2 limen mehu
1 rkl kalamaustetta
n.1 rkl tilliä

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita ne tehosekoittimella muusiksi.
Anna makustua hetki jääkaapissa ja ota sitten lusikalla massa lettupannulle, jossa on sulatettua voita, ettei letut jää pannuun kiinni.
Paistele pihvit molemmin puolin keskilämmöllä noin parin minuuttia per puoli, että pinta saa kauniin värin ja pihvi paistuu sisältäkin kypsäksi.
Halutessasi voit hieman painaa massaa paistinlastalla, niin saat ohkaisempia ja pyöreämpiä pihvejä tarjottavaksi.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Hampurilaiset juustosämpylöistä


Näitä sämpylöitä on tullut tehtyä joskus aikaisemminkin. Mutta koska sämpylöistä tulee kerrassaan herkullisia, niin ajattelin ne tänne taas teille laittaa näytille.
Ohje on Yhteishyvän ruokasivuilta kotoisin.

Otin pakastimesta pienen palan jauhelihaa sulamaan, josko illaksi tehtäisiin iltapala hampurilaiset näistä sämpylöistä.
Päivällä kun hoidokit nukkuu, maustan jauhelihan ja paistan pieniä kokoliha pihvejä noiden sämpylöiden väliin. NAMSKISTA.

5 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
1 1/2 tl ruususuolaa
2 rkl sokeria
2 dl juustoraastetta
1/2 dl öljyä
n. 10.11 dl vehnäjauhoja

Voiteluun: 
Muna

Päälle: 
Juustoraastetta

Sekoita käden lämpöinen vesi ja hiiva toisiinsa.
Lisää suola ja sokeri sekä juustoraaste ja öljy.
Kaada jauhot pikkuhijaa sekaan koko ajan sekoitellen.
Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseki.
Leivo kohonneesta taikinasta sämpylöitä ja laita ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Laita taas liina päälle ja anna kohota kaksinkertaisiksi.
Voitele sämpylät munalla ja laita uuniin 225 asteeseen noin 12-14 minuutiksi.




Kasvis uunimunakas


Päivä on taas alkanut ihanan aurinkoisena. 
Aloitin heti herättyäni päivän ruokien teon: kanarisottoa, eilisestä jäänyt jauhelihakastike päättyi canneloonejen sisään sekä juustosämpylät ovat kohoamassa liinan alla ja pääsevät pian paistumaan uuniin.

Mutta takaisin eiliseen... Olen pitkään suosinut suolaisia tarjottavia vieraillekin. Nykyään ei pakastimestani enään löydy aina makeita leivottavia ystävien tullessa kyläilemään.
Tässä nopea ja herkullinen herkku tarjottavaksi, kun vieraat ilmoittavat tulostaan on hyvin aikaa tehdä nopea munakas valmiiksi. Jos et kerkiä suikaloida ja paloitella kasviksia, niin voit hyvin käyttää kaupan valmiita kasvissekoituksia tähän ruokaan. 
Täytteitä voi vaihdella mielensä mukaan. Tällä kertaa tiesin vieraideni suosivan kasvisruokaa, joten tein kasvismunakkaan jääkaapin antimista.

Munakas sai sisäänsä viisi kukintoa parsakaalia, joista isoimmat puolitin.
1 sipuli suikaleina ja viisi kirsikka tomaattia sekä puolikas kesäkurpitsa suikaleina.
Pehmitin kasvikset paistinpannulla keski lämmöllä ja laitoin uunivuoan pohjalle. 
Sekoitin neljä kananmunaa ja laita joukkoon vajaa desi juustoraastetta ja puolikas teelusikallinen suolaa.
 Kaada seos kasvisten päälle ja raasta vielä pikkuisen parmesaania munakkaan pintaan.
Sitten vain uuniin 180-200 asteeseen noin 25-30 minuuttia. Niin, että munakas on hyytynyt ja saanut kaunniin värin pintaansa. 
Tarjoile lämpimänä salaatin kanssa.
(Maistuu kyllä kylmänäkin, jos vain munakasta jää jäljelle.)

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Viikon 38 ruokalista


Tässä meidän tämän hetkistä satoa.
 Sipulit jäi sateiden takia todella pieniksi, mutta määrä ja maku korvaa pienuuden. Niin on ärhäkkäitä tapauksia, nämä meidän sipulit tänä vuonna.
Luumuja on taas niin paljon, kun vain kerkiää syödä, sekä chiliä on koko kesä saatu kasvihuoneelta niin paljon kun vain jaksetaan käyttää. Ehkä jotain jää jopa talvenkin varalle.

Tänään on taas aamusta asti ollut touhua ja tohinaa. 
Heräiltiin jo aikaisin tänään ja aloin suunnitella päivän ruokaa.
Heti syötyämme päivällisen tuli meille veljeni naisystävänsä kanssa kylään. Tuoden mukanaan ihanan kolmikuisen poika vauvan. Siinähän se meni sitten touhu vauvan ympärillä.
Hieman kerittiin poimia myös luumuja heille mukaan ja turista kuulumisia kaffee pöydässä.

Vieraiden lähdettyä aloimme valmistautua Ikean reissua varten.
Kävimme shoppailemassa Ukkoseni kanssa ja tulihan sieltä mukaan vaikka mitä hyödyllistä ja ihanaa. Tuli otettua paljon kuvia ja suunnittelu myssyynkin jäi muhimaan pari juttua.

Heti kotiin päästyämme soi puhelimeni ja ystäväni pyysi minua lenkille.
Siinähän se meni ilta mukavasti tunti lenkkeillen ja toinen kahvitellessa ja luumuja keräillessä.
Aivan mahtava päivä siis ollut tänään :)
Voi kuinka on mukava taas aloittaa arkki ja arjen hommelit, kun on saanut oikein kunnolla rentoutua ja lomailtua.

MAANANTAI

Kanarisotto
Vihersalaatti
Marjakiisseliä

TIISTAI

Hernekeittoa
Vihannespalat
Pannaria

KESKIVIIKKO

Makaronilaatikko
Porkkanaraaste
Uunituoreet sämpylät

TORSTAI

Perunat ja kalakastike
Kaalisalaatti
Jogurttia

PERJANTAI

Talontapaan


lauantai 12. syyskuuta 2015

Pirtsakka salaatti kanalle


Eilen grillaamamme broilerin kaveriksi tein mukavan pirteän salaatin.
Nektariini sitten sopii kuin nenä päähän tuon broilerin kanssa.

Kulhoon tuli tällä kertaa puoli ruukkua salaattia, puoli kurkkua paloina, kuusi kirsikkatomaattia ja nektariini.
Ainekset vain sekaisin ja nauttimaan herkullista salaattia broilerin kanssa.

Taas täytyy päästä kutimen kimppuun.
Nyt on vuorossa tytön villahousut (tarviihan se toisenkin veljeni tyttö housut, jos kerta veljeni poikakin sellaiset sai).
Aivan sormet syyhyää päästä tuon ihanan värisen langan kimppuun.


Kahden sortin kanamarinaadit


Sain jokin aika sitten ATRIAlta maustamattomia broiler-uutuuksia, jotka odottivat vain pääsemistä pöytään.
Hoidokeiden lähdettyä tein kaksi marinadia ja illalla pääsi Ukkoseni grillaamaan. Molemmat olivat herkullisia, mutta tulisempi marinadi olisi ehkä saanut muhia kauemmin marinadissaan. Broiler palat olivat kuitenkin herkullisia ja toivonkin enemmän maustamattomia lihoja kauppoihin. Näin pääsee tekemään ihania maku elämyksiä pienellä vaivalla.

Näiden herkullisten ruokien jälkeen vietimme ihanan koti-illan tyttöjen kanssa.
Kyllä se hyvä ruoka vaan yhdistää.

Nämä herkut voi laittaa sellaisenaan uuniin tai grillatessa kannattaa muistaa laittaa broiler paloihin luuhun asti viillot, niin näkee hieman myös, koska broilerin liha alkaa olla kypsynyttä.
 Ukkoseni grillasi näitä kaasugrillillä noin 20 minuuttia.
Uunissa suosittelisin lämmöksi 200 astetta ja noin 20 minuuttia.


SALVIAMARINADI

3 rkl sitruunamehua
4 rkl rypsiöljyä
1 1/2 rkl hunajaa
1/2 rkl sinappia
1 tl ruususuolaa
1 tl mustapippuria
10 lehteä salviaa

Tämä annos riittää n. 600 g broileria. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Kääntele broilerpalat marinadissa ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti.



LEMPEÄN TULINEN MARINADI

1/2 dl öljyä
3 limetin raastettu kuori
1 dl chilikastiketta
1 dl soijakastiketta
5 murskattua valkosipulin kynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
1 hienonnettu chili

Sekoita kaikki marinadin aineet keskenään. Kaada marinadi broiler palojen päälle ja kääntele hyvin. Anna maustua muutaman tunnin jääkaapissa.



torstai 10. syyskuuta 2015

Rieskarullat


Tämä viikko on taas kiireinen, tänäänkin lähden hoidokeiden lähdön jälkeen kaupungille koulutukseen.
Eilen tulin myös myöhään kotiin ja aloin tekemään pikaista iltapalaa perheelle.
Kävin jo aamulla kaupassa hakemassa ainekset samalla, kun kävin hammaslääkärissä.

        No, sitten kun aloin valmistamaan rieskarullia huomasin, että juuri se chilimajoneesi olikin        
        loppu, jota olin ajatellut näihin rulliin laittaa. Mutta en jäänyt sormisuussa sitä murehtimaan, vaan otin hampurilaiskastiketta tilalle.

Tämä on tälläinen pika versio rieskarullista hävikkiviikon kunniaksi. Aina ei tarvitse tehdä
Kaikkea alusta-asti vaan voi katsella mitä kaapeista löytyy.

Minä rullailin rieskojen sisään tällää kertaa jääkaapista loput Quinoa-salaatin jämät sekä kaalisalaattia, (jota muuten meillä on aina jääkaapissa odottamassa syöntiä).
Lisäksi olin ostanut kaupasta ylikypsää revittyä possunlihaa eli pulled porkkia.
Sitä ripottelin joka rullaan ja päälle tursutin hampurilais kastiketta.
Rullaa rieskat ja anna makustua hetki jääkaapissa, jos kerkiää. Meillä ei keritty tällä kertaa odotella makustumia vaan nautimme rullamme hetimmiten.



tiistai 8. syyskuuta 2015

Villahousut


Tänään sain valmiiksi veljen pojalle synttärilahjaksi villahousut. 
Pojan lempivärillä eli keltaisella tuli sitten housut tehtyä. Kattotaan nyt mitä poitsu meinaa, kun synttärit on ensi kuussa ja villahousut on paketissa ;)

Ihanaa, taas pääsee aloittamaan uuden työn. Mutta nyt on semmoinen tenkkapoo edessä, että on niin montaa työtä mitä tekisi mieli kokeilla, ettei kerrassaan tiedä mistä taas aloittaa.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Nopea "paistinpannu"pizza


Hei, tässä todella ihana ja nopea pizza ohje, johon meillä tykästyttiin. 
Ohjeen nappasin Valion sivuilta ja meinaan ehdottomasti tehdä toistekin, niin oli herkullista.
Meillä tytöt totesivat, että eikö tätä ole enempää. Tästä ohjeesta tulee siis yksi pizza.
Pohja on rapea ja täytte herkullisen pehmeää.
Minä, kun olin tämän ajatellut niin, että syömme kaikki yhden pizzan palan kvinoasalaatin kanssa, mutta tätä herkkuahan olisi mennyt vaikka ja kuinka paljon.

Tein ohjeesta taas oman versioni, joka oli sekin herkullinen. Minulla kun ei sunnuntai aamuna löytynyt kaikkia ohjeen aineksia kaapista. Mutta hieman soveltamallahan niitä herkkuja juuri syntyy. 
Ehdottomasti kokeilen vielä joskus tuota ihan oikeaakin ohjetta, mutta nyt mentiin näillä ja hyvää oli.



Ohje on simppeli:

POHJA:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 1 1/2 dl soijamaitoa

TÄYTE:

4 rkl ketsuppia
1 pieni punasipuli
5 siivua metwurstia
pieni herkkusieni purkki
2 dl  juustoraastetta
basilikaa
valkosipuli murskaa

Sekoita pohjan ainekset hyvin keskenään.
Kauli sitten taikinasta paistinpannun kokoinen suht´koht pyöreä lettu.
Leikkaa sipuli pieniksi ja paista ne pienessä rasva tilkassa pannulla.
Nosta ne lautaselle odottamaan täytteen valmistamista.
Jauhota ja rasvaa paistinpannu ja nosta pizzapohja pannulle.
Purista ketsuppi pannulle ja levitä se lusikkaa apuna käyttäen pohjalle.
Laita metwursti siivut pizzan päälle sekä sipuli ja juustoraaste.
Paista pizzaa pannulla keski lämmöllä niin, ettei pohja pala mutta täytekin lämpenee ja kypsyy.
Paista noin kymmenen-viisitoista minuuttia täytteen määrästä riippuen.
Nauti pizza heti raikkaan salaatin kaverina.



Quinoa-ulkofilesalaatti


Maanantai sitten alkoi sateisena ja synkkänä, mutta ei anneta sen häiritä.
Nyt on ainakin paremmat mahdollisuudet, että saada sieniä vielä tänä syksynä.
Oikein sormet syyhyää päästä sienimetsään korin kanssa.

Tällä viikolla on hävikkiviikko ja meillä kun ei tähteitä heitellä roskiin muulloinkaan, niin tässä oiva ohje ulkofilepihvejen uusio käytölle.
Quinoaa olen nyt kokeillut pariin otteeseen ja hyväksi todennut. 
Nyt kun vielä löysin  Ekoloinen-blogista ohjeen sen valmistamiseen niin, ettei quinoasta tule puuromaista, olen todella tyytyväinen.


Keitin 1 dl quinoaa Ekoloisen-blogin ohjeen mukaan.
Leikkasin kolme kypsää ulkofilee pihviä suikaleiksi. Halkaisin kirsikka tomaatit puoliksi ja puolikkaan kesäkurpitsan ohuiksi suikaleiksi.
Yhden punasipulin leikkasin myös suuhun sopiviksi paloiksi.
Sekoitin kypsän quinoan ja muut ainekset salaatti kulhossa sekaisin ja maustoin vajaalla teelsikalla ruususuolaa ja saman verran rouhittua mustapippuria joukkoon. Puolikkaan sitruunan mehu puristettuna joukkoon sekä kuivattua minttua vielä 1-2 teelusikallista joukkoon niin salaatti on valmista herkuteltavaksi.


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Pekonipiirakka


Plääh, nyt on vatta niin täynnä herkkuja, ettei pysty muuta kuin olla möllöttää.
Viimmeiset vieraat lähti ja on nautittu hyvästä seurasta sekä pöydän antimista.
Eiköhän tämä mässäily nyt taas saa piisata ja riittää. 
Koko viikonloppu ollut yhtä herkuttelua ja ystävien kanssa oloa. Nyt on hyvä siirtyä taas arkeen ja arjen rutiineihin.

Tuli tehtyä tälläinen kaappien inventaari piiras vieraille hät´hätää.

Käytin pohjana voitakinaa, jota onneksi löytyi pakkasen perukoilta.
Eli piirasvuoka vuorattiin voitaikinalla ja sudin reunat kananmunalla.

Täytteeksi tuli mitä jääkaapissa sattui sillä hetkellä olemaan eli pekonia paketti silpuksi oman maan sipuleita kaksi varsineen ja kesäkurpitsa. Paistelin nämä pannulla ja laitoin voitaikinan päälle.
Sitten pari kolme desiä juustoraastetta ja kunnon muna/maito. Tuli meinaan ihanan kuohkea piiras kun sekoitin viisi kanamunaa ja kolme desiä soijamaitoa sekä mustapippuria 1 teelusikallinen ja suolaa puoli teelusikallista.
Sitten vain piiras uuniin 225 asteeseen noin 30-40 minuutiksi.

Oli kyllä niin herkullista syötävää, ettei jäänyt vuokaan enään kuin rippeet kun herkuttelimme vieraiden kanssa.
Mutta eikös sitä sanota, että hyvä ruoka parempi mieli :D



Viikon 37 ruokalista


Tämä viikonloppu on taas menty kuin tuulispää.
Lauantai meni ystäviä nähden ja syöden sekä jutellen.

Tänään söimme kotosalla ja lähdimme Mumskulle. Ukkoseni korjasi Mumskun polkupyörän kumin.
Kotimatkalla kävimme kaupassa ja kotiin päästyämme tuli Ukkoseni sisko miehensä kanssa kyläilemään.
Heidän lähdettyään soitti veljeni vaimo ja saatiin lisää vieraita.
Elikkä äksöniä on riittänyt tälle viikonvaihteelle :)
No, eipähän pääse sammaloitumaan, kun on kunnolla touhua ja tohinaa. 
Piirakoita ja leipiä sekä pizzaa ja kvinoasalaattia vielä siis luvassa kunhan kerkiän niistä teille kirjoitella.

Mustanviinmarjapensaan lehtiä on taasen tullut kuivateltua ja talven teehetket ovat taasen taatut.
Pikkuisen hunajaa ja liotettuja viinimarjanlehtiä talvipakkasella mukiin, siinä sitä on mukava köllötellä viltin alla sohvan nurkassa.

MAANANTAI

Perunamuusia ja lihapullia
Kaalisalaattia
Pannaria

TIISTAI

Nakkiperunasoeselaatikko
Porkkanaraaste
Jogurtti

KESKIVIIKKO

Kaali-jauhelihapaistos
Puolukkahillo
Marjakiisseli

TORSTAI

Kasvissosekeitto
Vihannespalat 
Uunituore leipä

PERJANTAI

Talontapaan

torstai 3. syyskuuta 2015

Suppilovahverokastike


Tänään on nyt ensimmäisen kerran kaikki hoidokit koolla sitten kesäloman. 
Vilskettä riittää... nyt meillä on vain kaksi kolmen vanhaa ja kaikki muut ovat sitten sen alle.
Pottailua opetellaan näiden kuuden kanssa ahkerasti ja menokin on paljon rauhallisempaa kun niiden isompien kanssa silloin keväällä.

Tänään tein taas lisäruoaksi pastan kanssa sienikastiketta kuivatuista suppilovahveroista. 
Ei olisi kyllä taaskaan tarvinnut tehdä hyvin riitti ruoat vaikka kolme santsasi. 
Se on ihan arpa peliä nyt tämän ruoan menekki mulle. Ehkä mä taas opin näiden lasten tavoille ;)

3 pientä sipulia
n. 2 dl kuivattuja suppilovahveroita (tuoreita n. 400 g )
n. 1 tl yrttisuolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 luomu kasviskuutio
2  dl kuohukermaa
2 dl soijamaitoa

Laita kuivatut sienet likoamaan veteen ainakin vartiksi. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota sipulisilppu pannulla. Rutista sienistä enin vesi pois ja paista pannulla, kunnes vesi on haihtunut. Lisää mausteet ja kerma sekä soijamaito, tiivistä kastikkeeksi keittämällä kermaa kokoon.
 Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoa kastikkeen kanssa.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Röstiperunat pekonilla


Hitsi, nyt se sitten alkoi... nimittäin syysflunssa.
Eilen jo hieman antoi tuntumia itsestään. Oli kylmä ja väsyttikin. Vietinkin illan peiton alla lukien.
Mutta aamulla sitten oli kurkku kipeänä ja nokka vuosi.
Tässä kun ei nyt olisi millään kerennyt sairastelemaan. Ensi viikonloppukin on täyteen puukattu menoja. 
No, troppia lääkekaapilta ja menoksi. Nyt ei kerkiä pienistä välittää.

Jääkaapin tyhjennys senkun vain jatkuu. Tällä kertaa jääkaapista löytyi keitettyjä perunoita jotka päätyivät rösteiksi.
Siinä sivussa tuli myös käytettyä fetanpalojakin, jotka viikonlopun juhlista oli jäänyt jääkaappiin.
Mitähän kivaa tuosta fetasta vielä keksisi valmistaa, kun sitä vieläkin jäi tuonne jääkaappiin?
No, katsotaan mitä tuleman pitää.

n.500 g jauhoista perunaa
4 kevätsipulin varret (voi käyttää 1 sipulin jos ei varsia ole saatavilla)
1 dl fetajuustoa
1/2 dl parmesaaniraastetta
n. 250 g pekonisilppua
ripaus ruususuolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl savustettua paprikajauhetta

Paistamiseen voita.

Raasta perunat raasteeksi kulhoon, sirottele vähän suolaa ja pippuria, fetajuustoa ja silppua sipulinvarret sekä raasta parmesaanjuusto. Muusaa haarukalla fetajuusto pieneksi. Sekoita ainekset ja anna maustua hetken.
Kuumenna paistinpannussa voita ja kaada raaste pannulle. Painele lastalla tiiviiksi. 
Käännä rösti, kun seos on tarpeeksi hyytynyt niin, ettei se hajoa kääntäessä.
Paista toinen puoli.
Tarjoa kuumana ja rapeapintaisena dipin ja hyvän vihreän salaatin kanssa.


Kermaviilidippi ja mitä kummaa ruoaksi?


Juu,u tässä on tosiaan meidän, siis minun ja Ukkoseni tämänpäiväinen ruoka. (Tottakai saavat hoidokitkin jos vain joku heistä tätä haluaa syödä.)
Tai puuttuu tästä vielä pekonipalat joukosta. Ukkoseni on juuri hakemassa niitä kaupasta, kun samalla vie tuon meidän eskarilaisen opinahjoonsa.

Sitten tein dipinkin jo valmiiksi maustumaan ruokaa varten jääkaappiin.
No, nyt vain odottamaan pari tuntia, että päästään syömään tätä herkkua.

Tuo mauste puteli tuossa yläkuvassa on Ukkosen tyttären tuoma tuliainen Islannista. Timjami sormisuolaa, namskista.

1 prk kermaviiliä
1/2 dl ketsuppia
3 rkl chilikastiketta
3 tl currya
3 tl savustettua paprikajauhetta
1 valkosipulinkynsi

Sekoita ainekset ja laita pariksi tunniksi jääkaappiin makustumaan.


tiistai 1. syyskuuta 2015

Kaalisalaatti tähteistä


Tänään siivoilin jääkaapin aamutuimaan. Sieltä löytyikin yllin kyllin viimme viikonlopun juhlista jääneitä herkkuja. Ja siitähän se sitten lähti...
Osviittaa otin Safaka-blogin varhaiskaalisalaatista, jota muuten olen joskus tehnyt ja hyväksi todennut.

Jääkaapista löytyi rapujuhlilta jääneenä tilliä, munalevitettä ja fetajuustoa sekä maustamatonta jogurttia.

Leikkasin kaalin silpuksi,(voi halutessaan käyttää juustohöylää).
laitoin sekaan 1-2 dl fetajuuston palasia.

Kastike:

1 dl maustamatonta jogurttia
puntti tilliä
1 rkl sinappia
1/2 sitruunan mehu
3 dl kanamuna levitettä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 valkosipulinkynttä

Sekoita kastike ainekset sekaisin ja kaada kaali-fetajuuston sekaan.
Kääntele ainekset sekaisin ja anna makustua hetki jääkaapissa.
Sitten vain ääntä kohti :)

Minä söin tänään salaatin Atrian uuden Vuohenjuusto-punajuurikeiton kaverina ja hyvää oli. 
Lapsukaisille tein ruokalistasta poiketen nakkikastiketta ja perunoita.