sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Feta-kurkkusalaatti


Taas näitä Tupun tuvan pikaisia, teille tarjoilen.
Aivan ihana herkku raikas ja syötävän hyvää. On tullut taas kilvan Ukkoseni kanssa syötyä jääkaapista, vain lusikalla suuhun ja ahh.. kuinka on herkullista.

Sain juuri luututtua lattiat alakerrasta. Pikkuisen jäljessä luuhaa tämä Juhannus siivo, mutta parempi myöhään kun ei ollenkaan. Ja pyhinähän sitä on enempi aikaa näitä tehdä.

Eilen olimme tyttöjen ja Ukkoseni kanssa Muroleen kanavalla herkuttelemassa ja katsomassa Tarjannetta.
Joka vuosi on tämäkin reissu tullut tehtyä. Katsoo nyt onko jo viimmeinen kesä kun saatiin tytöt matkaan mukaan. Alkavat olla niin isoja, ettei oikein kiinnosta nämä vanhempien reissut enään.


1 kurkku
1 pkt fetajuustoa
puoli punttia tilliä
1/2 limen mehu

Kuutio kurkku ja feta pieniksi kuutioiksi ja sekoita joukkoon tilli silppu sekä limen mehu. Sekoita. Anna makustua hetki jääkaapissa ja nauti.






perjantai 19. kesäkuuta 2015

Jussia ja kultamitalli laatua aikaa



MUKAVAA JUHANNUSTA TEILLE KAIKILLE.

Meillä Juhannus alkoi aikaisella heräämisellä ja ajatelkaas olin nukkunut jo kahdet päiväunet kymmeneltä.

Ennen yhtätoista lähdimme matkaan, Ikaalisten Juhannuskisat olivat päämäärämme ja siellä kuulan työntö ja miniäni siellä työntämässä. Kultaahan sieltä taas tuli, niinkuin eilenkin Jyväskylästäkin. (Jyväskylän reissun kyllä poikani ja miniäni tekivät kaksin.)
Onneksi ilmat suosivat ja pääsimme suht koht kuivana koko urheilu tapahtuman läpi.

Nyt on tarkoitus hieman grillailla ja syödä salaatteja. Saunoa ja nauttia täysin rinnoin Juhannuksesta.



maanantai 15. kesäkuuta 2015

Marinoitu kukkakaalisalaatti



Taas löytyi yksi herkullinen salaatti lisää kesä herkuksi. Ohje oli vanhassa Pirkka ruoka lehtisessä vuodelta 2012 huhtikuu.
Oli niin herkullista, että täytyi lisätä vielä lisää kukkakaalia ja salaattijuustoa joukkoon, sekä kaksi kevätsipulin vartta (nämä sipulin varret ei siis kuulu aitoon ohjeeseen.)
 Kyllä olikin onnistunut lisäys.

Täällä saadaankin pian omasta maasta noita sipulin varsia, sekä mansikkaa mansikkamaalta. Nyt kun vihdoista viimmein tajusin repiä vanhat mansikan taimet pois ja ostaa uusia tilalle.
Kasvihuoneesta taas tulee jo satoa yllinkyllin mm. mansikkaa, kurkkua ja tomaattia, chiliä ja yrttejä. Pian on myös salaattia ja pinaattia yli omien tarpeiden.


300 g kukkakaalia
250 g tomaattia
125 g salaattijuustoa
öljymarinadissa
2 kppl varhais sipulin varsia
1 ruukku jääsalaattia

MARINADI:
1/2 dl salaattijuuston öljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
1/2 rkl juoksevaa hunajaa
4 mintunlehteä
n. 1 tl mustapippuria rouheena
1/2 tl ruususuolaa


Paloittele kukkakaalin kukinnot ja varsi pieniksi paloiksi sekä silppua sipulin varret.
 Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada kukkakaali/sipuli silpun päälle. Lisää salaattijuusto sekä tomaatin palat  ja anna marinoitua ainakin tunnin. Revi salaatti ja kaada marinoidut kukkakaalit päälle. Sekoita ja nauti.

Lepotuoli


Torstaina ollessani lenkillä poikani tulevan anopin kanssa. Sai Ukkoseni valmiiksi tälläisen komean lepotuolin meidän pihallemme. Kyllä nyt kelpaa istuskella pihalla ja lukea kirjaa, (kun vain nuo säät antaisivat myöden.)
Ohje on peräisin uudesta Maalla-lehdestä.

Viikonloppu meni joutuisasti perjantaina nuorimmaisella yökylä vieraita ja lauantaina tyttö taas meni kavereilleen yökyläilemään.
Minä vietin lauantainí Viljakkalassa uurnan laskussa ja mumskun puolen suvun kanssa syöden ja jutustellen.
Sunnuntai menikin sitten pieniä kotihommia tehden ja kirjaa lukien.
Viikko onkin ollut mukava nyt aloittaa, kun on tullut nautittua sukulaisista ja rentouduttua.



maanantai 8. kesäkuuta 2015

Avokado-fetakastike


Tänään on ollut työn alla kolme pataleipää. Vielä on yksi uunissa odottamassa valmistumista. Tässä välissä valmistin avokadotahnaa, tätä syömme niin leivällä kun grilliruokienkin kanssa dipaten.
Mukavan pirtsakkaa kastia tämäkin.
Ohje löytyi uusimmasta Kotivinkki lehdestä.

Tänään tuli syömis vahvuuteeme kaksi vanhaa hoidokkia neljän vuoden takaa. Ihana nähdä näitä vanhoja tuttuja lapsia myös vähän vanhempana.
Ja vanhemmilta yksi huoli vähemän kun lapset saavat ruoan meillä ja vielä kun ovat tuon nuoremaisen kavereita niin tulee monta kärpästä yhdellä iskulla.

1 avokado
200 g ranskankermaa
100 g fetaa
2 rkl limen mehua

Halkais avokado ja poista kivi.
Koverra lusikalla hedelmän liha kulhoon ja muut aineet joukkoon. Muussaa haarukalla niin saat rouhevan kastin. Mutta jos haluat sileämän version niin soseuta sauvasekoittimella sekaisin.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Loma kuulumisia


Vihdoinkin kotiuduttu helsingin loma reissulta. Tai siis kotiin tultiin tuossa kahden jälkeen ja tähän asti on mennyt pyykkejä viikatessa salaattia tehdessä ja kolme pataleipää odottaa kohoamista ja huomista uuniin pääsyä sekä paljon paljon muuta pikku tuhteeraamista, jota tässä olen koittanut saada pois päivä järjestyksestä.

Lauantai aamuna lähdimme matkaan ja tuttuun tapaan menimme tyttöjen kanssa ensin soppailu kierrokselle Helsinkiin päästyämme. Minäkin löysin lopultakin sellaiset farkut joista tykkään.
Seuraavaksi oli kauppareissu ja herkkuja mukaan hotellille. Hotelliin päästyämme aloin katsella kassejamme ja meinasi ärräpäitä lennellä, kun huomasin, että uuden uutukaiset farkkuni olivat joutuneet mansikka rasian kanssa samaan muovipussiin ja farkut olivat ihanasti punaisia täpliä täynnä. Päälläni olevat farkut kun olin jo sotkenut suklaalla. (En kai vain ole tullut hoidokeihin kaikki ruoka näkyy vaatteista.)
Ei siinä muu auttanut kun aloin pesemään housuja käsienpesu aineella vessassa.
Olin aivan varma etteivät ne edes kuivu saatika puhdistu käsipyykillä, mutta pakkohan se oli yrittää.
Ja uskokaa tai älkää seuraavana päivänä minua odotti henkarilla kuivat ja puhtaat farkut.
Jeess... Sitten vain auton nokka kohti Linnanmäkeä. Hartwall Jaffa kun kutsui meidätkin koko perheen sunnuntaina aamupäiväksi Vip-vieraiksi huvittelemaan Linnanmäen laitteilla. 

Kyllä ilmat suosi ja hauskaa oli.


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Pihapiirin fiksausta


Meillä kävi tänään oikein iso traktori pihassa. Oli näillä pikkuisilla ihmettelemistä kerrakseen. 
Eli aamusella toi Ukkoseni kaveri Lähihuollosta meille häkillisen puita, siinä pihalla ollessamme kaveri huomasi myös meidän hiekkalaatikon puutteellisen hiekan ja ilmoitti heti, että hiekkaa on tiedossa. No, siihen ei mennyt kuin puoli tuntia niin meillä oli hiekkalaatikko piripintaan täynnä uuden uutukaista hiekkaa. Kiitos ja kumarrus Lähihuolto oy hoiti hienosti asian ja lapset sekä me olemme todella tyytyväisiä.
Koko ajan on takaraivossa ollut, että täytyisi taas hiekkaa hakea hiekkalaatikkoon. Mutta tämä kävi jo niin nopeasti, ettei meikäläinen meinannut mukana pysyä.


Pari päivää sitten tuli meidän pihapiiriin myös tämä pyörävaja jonka rungon Ukkoseni teki jo viimme vuonna viimme silaukset ja maalin sai nyt sitten ja saatiin lopulta pyörät vajaan. Tuli kyllä todella hieno  pytinki pyörille.
Lukkoja vielä on vaille meidän vaja mutta muuten presiis.


torstai 4. kesäkuuta 2015

Raikas voileipä levite


Tänään taas aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja mieli alkaa palautua eilisestä. Mulla oli eilen taas kerran haikea päivä. Kuuluu perhepäivähoitajien ammattiin, eli yksi pitkään hoidossa ollut poika tuli taas siihen ikään, että aloittaa koulutiensä tai siis eskariin nyt ensin mutta kuitenkin. Ja oli sitten eilen haikeat jäähyväiset. Se on vähän niinkuin omasta lapsestaan luopuisi, joka kerta kun näitä lapsia lähtee täältä maailmalle.

Olen nyt tykästynyt tälläiseen leivänpäällis lisuke seokseen. Tätä ihan oikeasti pitää olla jääkaapissa kokoajan. Laitan tätä vallan nykyään voileipieni päälle ja keittoihinkin tulee laitettua koristeeksi ja makua antamaan. Siis todella monipuolinen ja herkullisen raikas raejuusto/munaseos, jota muuten syön ihan vain muutenkin vaan jääkaapista lusikalla.
Minulla tulee aina välillä näitä hitti ruokia joista ei sitten pääse yli eikä ympäri ennenkuin kyllästyy.

Mutta näinkin yksinkertaisesta herkusta on kysymys, kuin kaksi kananmunaa ja pieni purkki raejuustoa sitten ripaus suolaa ja halutessa jotain yrttiä vielä makua antamaan. Minulla on nyt ekstra suosikkina ruohosipuli, jota laitankin oikein reilusti joukkoon. Alkaakin ruohosipulini olemaan niin pienenä että täytyy ostaa seuraavalla kauppareissulla ruukku kotiin, että saa taas herkutella.
Sitten vain haarukalla munat silpuksi ja siinä on levite valmista herkuteltavaksi.
Näin on helppo tämä herkku.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Raparperi-muffinit


Tänään oli taas kerran sellainen perinteinen hulapaloo aamupäivä.
Koitin saada aivan liian paljon aikaiseksi aivan liian pienessä ajassa. Onneksi on nyt noita auttavia käsiä noiden meidän tyttöjen muodossa olemassa, äitille helpotusta kun alkoi tämä kesäloma. Tytöt ja Ukkoseni lähtivät isomppien hoidokeiden kanssa puistoon ja minä jäin kolmen pienimmän kanssa tänne pihalle. Välillä aina käyn katsomassa onko keitokset ja paistokset jo valmiita sisällä.
No, nyt on kuitenkin aamupäivästä selvitty ja pikkuiset nukkuu päiväuniaan ja isot lähtee kerhoon, joten hiljaisuus vaipuu Tupun tupaan ja kiireet saa unohtaa.


Tänään tuli tehtyä herkullisia raparperimuffineja Myllyn parhaat sivuston reseptillä.

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl (intiaani)sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kaardemummaa
3 dl pieniksi paloiksi leikattua raparperiä
1 dl kookoskermaa
2 kananmunaa
100 g voita sulatettuna
1 dl kookoshiutaleita

Sekoita ensin kuivat aineet ja lisää sitten loput aineet vielä joukkoon. Laita taikina muffinssivuokiin ja paista uunissa 200 asteessa 15-20 minuuttia.



maanantai 1. kesäkuuta 2015

Tyttöjen touhuja


Meillä on nyt viikonloppuna huomannut kuinka tytöt on rentoutuneet, kun rankka koulu vuosi on ohi.  Vanhempi menee ystäviensä kanssa koko päiväisesti ja nuorempi taas viihtyy vielä kotona paras kaveri tosin meillä ollut yökyläilemässä ja leiponeet sekä touhuavat mutenkin keittiössä.
Taas tuli, jos jonkin moista leipomusta meille maisteltavaksi.

Näissäkin muffinsseissa oma hieno idea, aivan mieletön makuelämys. Siis muffinssi taikinaa vain puolet vuokaan ja mansikan makuinen tomusokerikuorrute aineksista sekoittaen tuo päällinen. Meillä oli siis illalla ensin näitä tavallisia isoja muffineja ja aamulla tytöt ottivat pakastimesta näitä herkkuja meille yllätyksenä esille. Olimme siinä aivan huulet ymmyrkäisniä näistä herkuita. Siis pieni sulatus muffinille ja eipä tehnyt makeaa sen jälkeen mieli :)


Huomaatte varmaan äidillä ei ole enään mitään asiaa keittiöön. Ovet pysyvät vankasti kiinni kun tytöt laittavat keittiössä hösseliksi.