torstai 26. marraskuuta 2015

7 minuutin kahvikakku


Taas kökötelty sisällä kaksi päivää tenavien kanssa.
Ulkona niin märkää ja liukasta, ettei ole paljoa mieli sinne tehnyt.
Ollaan sitten lueskeltu ja pelailtu sekä menty arvaus leikkejä sekä lauleskeltu.

Eilen illalla tuli käytyä kyläilemässä Ukkoseni siskon perheellä. Oli oikein iloinen yllätys, kun samalla satuimme näkemään myös Ukkoseni toisenkin sisaren.
 Häntä kun tulee nähtyä harvakseltaan, tuon pitemän matkan takia.

Eilen tuli tehtyä tälläinen nopean puoleinen kuivakakku. 
Kaapista löytyi vielä iris cream-kahvijauhetta ja sitä nyt sitten laitoin kakun sekaan.
Kaakao tai kahvijauhe ajaa kyllä saman asian.

4 kananmunaa
3 dl sokeria
200 g voita
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl iris cream- kahvijauhetta (voi käyttää kaakaota tilalla)
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja

Kaada kaikki ainekset kulhoon ja sekoita niitä 7 minuuttia. Sulata voi ja kaada sitten taikina voideltuun ja jauhoitettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.


3 kommenttia:

  1. Sulatetaanko voi vai kipataanko kulhoon vaan huoneenlämpöisenä?

    VastaaPoista
  2. Juu, tosiaan sen voin sulatin ensin. Kiitos, Eija kommentistasi.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)