maanantai 7. syyskuuta 2015

Nopea "paistinpannu"pizza


Hei, tässä todella ihana ja nopea pizza ohje, johon meillä tykästyttiin. 
Ohjeen nappasin Valion sivuilta ja meinaan ehdottomasti tehdä toistekin, niin oli herkullista.
Meillä tytöt totesivat, että eikö tätä ole enempää. Tästä ohjeesta tulee siis yksi pizza.
Pohja on rapea ja täytte herkullisen pehmeää.
Minä, kun olin tämän ajatellut niin, että syömme kaikki yhden pizzan palan kvinoasalaatin kanssa, mutta tätä herkkuahan olisi mennyt vaikka ja kuinka paljon.

Tein ohjeesta taas oman versioni, joka oli sekin herkullinen. Minulla kun ei sunnuntai aamuna löytynyt kaikkia ohjeen aineksia kaapista. Mutta hieman soveltamallahan niitä herkkuja juuri syntyy. 
Ehdottomasti kokeilen vielä joskus tuota ihan oikeaakin ohjetta, mutta nyt mentiin näillä ja hyvää oli.



Ohje on simppeli:

POHJA:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 1 1/2 dl soijamaitoa

TÄYTE:

4 rkl ketsuppia
1 pieni punasipuli
5 siivua metwurstia
pieni herkkusieni purkki
2 dl  juustoraastetta
basilikaa
valkosipuli murskaa

Sekoita pohjan ainekset hyvin keskenään.
Kauli sitten taikinasta paistinpannun kokoinen suht´koht pyöreä lettu.
Leikkaa sipuli pieniksi ja paista ne pienessä rasva tilkassa pannulla.
Nosta ne lautaselle odottamaan täytteen valmistamista.
Jauhota ja rasvaa paistinpannu ja nosta pizzapohja pannulle.
Purista ketsuppi pannulle ja levitä se lusikkaa apuna käyttäen pohjalle.
Laita metwursti siivut pizzan päälle sekä sipuli ja juustoraaste.
Paista pizzaa pannulla keski lämmöllä niin, ettei pohja pala mutta täytekin lämpenee ja kypsyy.
Paista noin kymmenen-viisitoista minuuttia täytteen määrästä riippuen.
Nauti pizza heti raikkaan salaatin kaverina.



1 kommentti:

Mukavaa kun kommentoit :)