sunnuntai 30. elokuuta 2015

Juustokierteet rapujuhliin




 Meillä vietettiin lauantai-ilta rapujuhlien merkeissä. 
Perinteiseen tapaan laulelimme juomalauluja ja söimme rapuja vatsan täydeltä.
Onneksi sääkin suosi meitä niin, että saimme viettää illan terassilla pitkän pöydän ääressä.

Nyt on mitä muistella talven pimeinä pakkaspäivinä, niin oli hauskaa ja tunnelmallista. Illan pimetessä sytyttelimme terassille kynttilöitä ja Ukkoseni viritti grillitulenkin pihalle, jonka ääressä lopuksi kaikki lämmittelimme illan viilentytessä.


Uudesta Martta-lehdestä nappasin tälläisten juustokierteiden ohjeen ja kiertelin sitten näitä herkkuja kilon voitaikinasta siihen malliin, että selkänikin meni taas kerran aivan jumiin. 
No, onneksi oli monta auttavaa kättä, jotta sitten saatiin juhlat meille aikaisiksi.
Eli meidän tytöt valmistivat täytekakut äidin neuvoin ja ravut ja koristeet laittoi Ukkoseni siskot. 
Yhteistyöllä nämä hommat hoidellaan :)


Laitan nyt teille tähän tämän puolenkilon ohjeen ja tätähän voi sitten itse lisäillä kuinka paljon sitten juustokierteitä tarvitseekin. Tästä ohjeesta tulee n. 20-25 kpl.

500 g pakaste voitaikinaa
1 muna
n. 100 g juustoraastetta
unikonsiemeniä

Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Leikkaa levystä noin 1 cm:n levyisiä suikaleita.
Kasta suikaleet vatkattuun munaan ja sitten juustoraasteeseen. 
Ripottele päälle unikonsiemenet ja rullaa suikaleet kierteelle.
Paista 225 asteessa noin 12 minuuttia. Niin, että kierteet saavat kauniin värin pintaansa.

2 kommenttia:

Mukavaa kun kommentoit :)