sunnuntai 2. elokuuta 2015

Haukipullat


Kesälomat alkaa olla pian meillä vietetty ja taas päästään nauttimaan arjen tohinoista ja touhuista.
Kesäloma meni joutuisasti ja reissattu on ympäri ämpäri, sekä hauskaa on ollut. 


Tämä meidän loman loppu on aina tytöille semmoinen hyvä palautus maan pinnalle eli aamut alkaa taas lasten iloisilla äänillä ja siinä kuin vahingossa tyttötkin pääsevät takaisin koulurytmeihin aivan kuin vahingossa. Kyllä tässä on tytöillä ja meilläkin ikävä jo hoidokeita. Puheltiin juuri tyttöjen kanssa, ketkä kaikki aloittaa nyt hoidon ja keitä nähdään vasta myöhenpään.

Tällä viikolla olimme auttamassa Ukkoseni kanssa myös pojan ja tulevan miniäni muutossa. Nyt on nuorellaparilla hienot puitteet asustella ja likellä opiskeluja sekä työ- ja liikennöinti- toimintaa miniän urheilun ja kummankin kavereiden kannalta.
Nuorena sitä pitää touhuta ja pitää ystäviin yhteyttä kun vielä kerkiää, ennen niitä keski-iän ruuhka vuosia.

500 g haukifileitä
 1 rkl sitruunanmehua
1 sipulia silputtuna
1/2 ruukkua tilliä
1 tl ruususuolaa
 1/2 tl savustettua paprikajauhetta
  valkopippuria ja timjamia
1 tl suolaa
 1 iso kananmuna
2 dl kermaa
1 dl soijajuomaa tai maitoa
 1/2 dl korppujauhoja 

Paistamiseen voita ja rypsiöljyä

 Jauha fileet sileäksi massaksi, sipulin ja  tillinsilppun sekä muiden aineksien kanssa.Vie kulho jääkaappiin maustumaan ja turpoamaan 1/2-1 tunniksi, massan rakenne paranee ja maut tekeytyvät.  Ota massasta öljytyin käsin keskikokoisia pullia ja paista, ne pannulla. Itse paistoin yhden koepullan ensiksi ja tarkistan, pitäisikö lisätä suolaa tai jotain maustetta. Tee siis haluamasi mauste- tai yrttilisäykset ennen kuin alat pyöritellä pullia.Paista haukipullat runsaan voin ja öljyn seoksessa kohtuullisen korkealla lämmöllä, mutta huomaa haukipullat ruskistuvat nopeasti, joten kannattaa seurata tarkkana. Laske hieman lämpöä mutta muista käännellä pullia vähän`väliä niin etteivät pala ja silti kypsyvät sisältäkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)