kotiliesi

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Loma kuulumisia


Vihdoinkin kotiuduttu helsingin loma reissulta. Tai siis kotiin tultiin tuossa kahden jälkeen ja tähän asti on mennyt pyykkejä viikatessa salaattia tehdessä ja kolme pataleipää odottaa kohoamista ja huomista uuniin pääsyä sekä paljon paljon muuta pikku tuhteeraamista, jota tässä olen koittanut saada pois päivä järjestyksestä.

Lauantai aamuna lähdimme matkaan ja tuttuun tapaan menimme tyttöjen kanssa ensin soppailu kierrokselle Helsinkiin päästyämme. Minäkin löysin lopultakin sellaiset farkut joista tykkään.
Seuraavaksi oli kauppareissu ja herkkuja mukaan hotellille. Hotelliin päästyämme aloin katsella kassejamme ja meinasi ärräpäitä lennellä, kun huomasin, että uuden uutukaiset farkkuni olivat joutuneet mansikka rasian kanssa samaan muovipussiin ja farkut olivat ihanasti punaisia täpliä täynnä. Päälläni olevat farkut kun olin jo sotkenut suklaalla. (En kai vain ole tullut hoidokeihin kaikki ruoka näkyy vaatteista.)
Ei siinä muu auttanut kun aloin pesemään housuja käsienpesu aineella vessassa.
Olin aivan varma etteivät ne edes kuivu saatika puhdistu käsipyykillä, mutta pakkohan se oli yrittää.
Ja uskokaa tai älkää seuraavana päivänä minua odotti henkarilla kuivat ja puhtaat farkut.
Jeess... Sitten vain auton nokka kohti Linnanmäkeä. Hartwall Jaffa kun kutsui meidätkin koko perheen sunnuntaina aamupäiväksi Vip-vieraiksi huvittelemaan Linnanmäen laitteilla. 

Kyllä ilmat suosi ja hauskaa oli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)