kotiliesi

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Broileri-enchiladat


Tässä meidän tämän päiväinen ruokamme, boileria makean tex-mex kastikkeen kanssa tortillakuoressa.
Oli kyllä hirmu hyvän makuista ja täyttävää,

Olen tässä odotellut sitä auringon paistetta, jota säätiedotteet lupasivat. Mutta kovin on ollut synkkä päivä tänään.
Eilen tuli tytöille ostettua julisteet ja tänään sitten ollaan kierrelty Ukkosen kanssa kaupasta toiseen etsimässä raameja, jotta saataisiin julisteet tauluiksi. Yhdet sopivat löysimmekin, mutta en pitänyt raamien väristä. Siispä etsintä jatkuu ensi viikolla.

Eilen olimme Veljelläni kyläilemässä.
Mukava ilta saunoen, syöden ja rupatellen.
Hieman pelotti ajella kotiin illalla, kun oli niin pimeää ja vesi heijasteli tiellä. Mutta kotiin päästiin kunnialla.
Nyt on tullutkin pitkästä aikaa ajeltua pitempiäkin matkoja hieman enemän, kun yleensä nämä minun ajeluni on kauppaan ja takaisin matkoja.
Meillä kun on tässä kaikki kirjastosta kauppoihin parin kilometrin säteellä.

1 pkt tortilloja
450 g broilerin filee suikaleita
1 sipulia
2 rkl öljyä
1/2 punaista paprikaa
1/2 keltaista paprikaa
1 dl ruskeita (pika)linssejä
200 g pakaste maissia
1/2 dl taco mausteseosta
1 dl sweet chili kastiketta
3 pepperoonia
1/2 dl juustoraatetta
1 dl vettä
1 dl juustosalsaa

Paista broileri suikaleet öljyssä pannulla sipuli suikaleiden kanssa.
Lisää mukaan paprikan palat ja lissit sekä taco mausteseos.
Samoin chilisoosi, vesi ja pepperooni suikaleet.
Anna kiehahtaa ja lisää juustoraaste sekä hetken päästä pakaste maissi. Anna vielä kiehahtaa.
Rullaa kastike tortilla lettusten väliin ja asettele uunivuokaan.
Ripottele hieman juustoraastetta pinnalle ja juustosalsaa päälle.
Ripottele vielä päälle pari pepperoonin palasta ja laita uuniin noin 15 minuutiksi 225 asteeseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)