maanantai 2. helmikuuta 2015

Kebabpasta


Tänään syötiin kebabpastaa johon laitoin pakastimesta punaistaviinimarjaa vielä makua antamaan.
Sopi kyllä todella hyvin.
Puolukat olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta ajattelin niiden olevan liian hapokkaita jokaisen hoideokin suuhun.

Meillä on nuorimmainen kotosalla pienen kuumeilun ja flunssan takia. Nyt sitten alkoi itselläkin nokka vuotamaan. Ei nyt kyllä yhtään huvittaisi alkaa sairastelemaan, joten koitan tässä kovasti tropata itseäni hunajalla ja inkiväärillä sunmuilla konsteilla.
Tuntuu, että tätä flunssa on nyt liikkeellä oikein toden teolla.
Nyt viikonloppuna soiteltiin kumpaisenkin veljeni kanssa ja jos ei itse ollut soittaja kipeänä niin sitten oli joku perheenjäsenistä.

Lähdenkin tästä kohtapuoliin viemään tuota nuorimmaista tuonne terveyskeskukselle, niin saadaan selvyys onko kenties korvatulehdus, kun toista korvaa kutittaa "aivan älyttömästi", niinkuin tyttö itse sanoo.

n. 200 g kebablihaa
1 sipuli
150 g tuoreita herkkusieniä
2 jalopenoa
1 luomu kasvisliemikuutio
50 g sulatejuustoa
2 dl (soija)maitoa
2 dl vettä
ripaus ruususuolaa ja 
mustapiuppuria
2 rkl sinappia
1 dl punaisiaviinimarjoja

Lisäksi keitettyä pastaa noin 5 dl.

Paista ensin viipaloidut herkkusienet ja sipuli voissa pannulla.
Lisää sitten kebab-liha.
Lisää kasvisliemikuutio sekä neste sekä sulatejuusto nokareet.
Kaada joukkoon keitetty pasta ja mausta.
Anna porista pannulla noin 5 minuuttia ja ripottele päälle vielä halutessasi punaisiaviinimarjoja kirpakkuutta antamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)