perjantai 19. joulukuuta 2014

Texmex-salaatti


Tässä on eilen tullut tehtyä perunalaatikko ja vielä illalla valmistin sinappia kaksi annosta. Viikonlopun aikana teen varmaan vielä yhden satsin sinappia, niin saa taas kaikki halukkaat oikein tulista ja herkullista sinappia kinkkunsa päälle.
Kaupassakin tuli pikipäin käytyä ja ostettua ämpärin, että saa kotikaljan tehtyä.
En sitten voi millään käsittää minne kummaan olen viimme kotikalja rulianssin jälkeen hukannut ämpärin, jonne sitä aina ennen olen tehnyt.

Ukkoseni on nyt saunan lämmitys puuhissaan.
Minä ajattelin yllättää ja tein iltapalksi texmex-salaattin. Jääkaappiin tähteiksi jääneistä tummista herkkusienistä ja kaapin nurkasta löytyneistä tacolastuista.

Ensi viikko näyttää jo mukavan rauhalliselta hoitolapsi rintamalla yli puolet on jo poissa  ja joulusta loppiaiseen olemme sitten joululomalla.


ruukku salaattia
1 punasipuli renkaina
4 ruskeaa herkkusientä
1-2 dl kermajuustoa
1 avokado
2 dl taco lastuja
1/4 kurkkua kuutioina
2-3 dl kebablastuja

Revi salaatti suupalan kokoisiksi ja lisää joukkoon kuutioidut avokadot ja kurkkut.
Viipaloi sienet ja sekoita kabablastut joukkoon sekä sipuli renkaat.
Sekoita ja nauti salaatinkastikkeen kanssa.

PST: Saunan lauteilla muljahti mieleen, että ohjeestahan jäi juusto kirjoittamatta, siis juustoa kuutioina sekaan makua antamaan ;)


2 kommenttia:

Mukavaa kun kommentoit :)