kotiliesi

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kukkakaali-sienivuoka


Tänään tuli viimmeiset joulukortit vietyä postiin ja pari lahjaakin sain ostettua.
Ostin myös pienen joulukuusen ja lisää valoja ikkunoihin.
Nyt on kumpaisellakin tytöllä ikkunoissa omat "timanttiset"jouluvalot.
Tänään tuli asennettua ne tuonne yläkerran ikkunoihin.

Eilen tuli taas tehtyä uuniruokia oikein urakalla.
Siispä tämä päivä oli lomaa ruoanlaitosta.
Selailin taasen pitkästä aikaa isoa Hyvä kokki-keittokirjaani, jonka muuten sain Ukkoseltani joskus hänen löydettyä sen kaverinsa verstaalta.
Löytyi taas niin paljon herkkuja, että tuli valinnan vaukeus, mutta sitten päätin edetä sen mukaan mitä jääkaapista jo löytyy, niin ruokahävikki on minimaalinen.
Siispä sienet ja kukkakaali...
Tässä sitä tulee.

1 kukkakaali
2 dl sieniä (minulla ruskeita herkkusieniä)
1 sipuli
2 1/2 dl maitoa
2 munaa
1 dl juustoraastetta
3/4 tl (ruusu)suolaa
1 tl paprikajauhetta

Paloittele kukkakaali uunivuoan pohjalle.
Siivuta sienet ja silppua sipuli.
Levitä ne kukkakaali palojen päälle.
Sekoita munat ja maito sekä juustoraaste ja mausteet.
 Kaada vuokaan ja laita uuniin muhimaan 200 asteeseen noin 45 minuutiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)