tiistai 11. marraskuuta 2014

Rahkahyytelökakku


Vihdoista viimmein saan aikaiseksi kirjoitella näitä viimme viikonlopun synttäri tarjoiluja teille.
Makeaa tarjottavaa teinkin nyt vähemmän, ettei sitä jää notkumaan jääkaappiin.
Siispä makeana tarjoiluna oli tämä hyytelökakku ja tuolla aikaisemmin kirjoituksissa oleva mustikka piirakka sekä keksejä tietysti, niistä meidän nuoret tykkää.

Tässä on nyt pieni suma näiden kirjoitusten kanssa, kun isäinpäivä tarjoilutkin on vielä kirjoittamatta.
Pikku hiljaa, täällä kirjoittelen, en ota mitään stressin poikasta näistä jutuista.

Tänään on taas hiljaisempi aamupäivä, kun nuo isommat ovat kerhossa ja kaksi hoidokkia ovat kotona vapaapäivällä siispä tein uuniruoat parille päivälle. Hieman erilaisen janssonin kiusauksen ja perinteistä lasten tykkäämää kinkkukiusausta sekä Ukkoseni tekemän (jo pravuuriksi tulleen) pannukakun.
 Nykyään ei tarvitse edes kysellä tekisikö Ukkoseni tuon pannarin, vaan siitä on tullut melkein tapa minun tehdessäni noita uuni ruokia.


150 g gluteenittomia suklaakeksejä
75 g voita

4 liivatelehteä
2 172 dl vispikermaa
2 rkl täysruoko intiaanisokeria
1 tl vaniljasokeria
2 prk maustettua rahkaa (minulla mangorahka ja vaniljarahka)
2 rkl mustaviinimarjamehua

Pinnalle:

wiener nougat rouhetta

Laitoin keksit pussiin ja kaulitsin keksit muruiksi.
Sekoita voi keksimurujen sekaan.
Laita leivinpaperi irtokakuvuoan pohjan väliin niin, ettei pohja jää irroittaessa kiinni kakkuvuoan pohjaan.
Sekoitin keksimurut huoneen lämpöiseen voihin ja taputtele irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10 minuuttia. Vaahdota kerma.
Sekoita rahka ja sokerit sekaisin.
Kun täyte on hyvin sekaisin, purista liivatelehdistä neste ja kiehauta mehu kuumaksi lisää sitten mehuun liivatelehdet ja sekoita ohuena nauhana rahkaseoiksen joukkoon.
Lisää vielä kermavaahto seokseen.
Kaada täyte keksimurujen päälle ja tasoita pinta.
Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai mieluiten yön yli.
Irrota kakku vuoan reunoista veitseä apuna käyttäen.
Nosta tarjoiluvadille ja leikkaa ylimääräinen leivinpaperi pois.
Koristele haluamillasi koristeilla. Minulla nyt tällä kertaa oli tuota Wiener nougat murua tarjolla.
Sitten vain vieraita odottamaan ja herkuttelemaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)