tiistai 25. marraskuuta 2014

Puhelinkakku


Tämä kakku kuulemma löytyi jo 1900-luvun alun keittokirjoista. 
Nimen alkuperästä en tiedä mitä sitten tarkoittaakin, mutta yhdessä googlettamassani jutussa kerrottiin, että nimen synty voisi liittyä jotenkin sentraalisantroihin eli näihin ennen vanhaan olleisiin puhelinkeskuksen hoitajiin.
Tiedäpä tuota.
Minä kuitenkin innostuin kakusta ja kun Ukkoseni eilen ilmoitti haluavansa alkaa tiikerikakun tekoon niin lupauduin auttamaan, jos koitamme tätä puhelinkakkun tekoa.
Pientä kiristystä, Ukkoseni kun  niin tykkää tiikerikakusta, mutta taidan yllättää tuon ukkoseni ja tehdä viimmeistään viikonlopuksi tiikerikakun.
Tämä kakkuhan on jo melkein kokonaan popsittu parempiin suihin, joten loppu viikon vieraille voisi sitä tiikerikakua sitten tarjoilla.

Tämä viikko on taas näitä kiireisimpiä. Yleensähän se menee niin, että kaikki kasaantuu samalle viikolle.
Huomenna on aamusta hoitosopimuksen teko ja iltapäiväksi ja illaksikin on kalenteri puukattu täyteen.
Loppu viikko ei näytä yhtään helpommalta, mutta eipäs valiteta, tässä on mennyt niin monta viikkoa ihan vain kotosalla köllien.
Piristää se välillä tämmöinen pikku touhukkuuskin.

Tein tämän kakun puolitoista kertaisena koska oikeasta ohjeesta tulee todella pieni kakku, niinpä ohjekin tulee teille isompana kuin vanhoissa kirjoissa.
Ohjeessa sanottiin myös, että kerma voi olla tuoretta tai hapanta.
Happamaan kermaan kuuluu sooda ja tuoreeseen sitten leivinjauhe.
Ohjeita on  monenlaisia ja tähän minun ohjeeseeni ei voita kuulunut, mutta löysin toisenkin ohjeen johon sitä taas kuului, joten saatte itse päättää laitatteko vai ette. Ehkä voilla kakusta tulee hieman kosteampi. (No, nämä on nyt näitä minun päätelmiäni.)

3 kananmunaa
3 dl intiaanisokeria
3 dl kermaa
1 1/2 tl leivinjauhetta (soodaa vajaan 1 tl)
1 1/2  sitruunan raastettu kuori
3 3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
(100 g voita)

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi , vatkattu kerma ja siihen sekoitettu
sooda, raastettu sitruunankuori sekä sulatettu rasva lisätään . Jauhot
(jos käytät leivinjauhetta sekoita jauhoihin) sekoitetaan
joukkoon. 
Seos kaadetaan voideltuun , korppujauhotettuun vuokaan ja paistetaan
uunissa 200 asteessa noin 40-60 min.



2 kommenttia:

  1. Maija keittää kotona kirjassa on muistakseni Puhelin kaakun ohje, tosin ilman intiaanisokeria :) Kirjassa on kaikki kaakkuja ja voikin pestää usealla kesälämpimällä vedellä :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuula, minä olen nyt vain itse tuohon intiaanisokeriin tykästynyt ja sitä käytän. Ihanaa kuulla, että oikein kaakkuja ja voin pesusta en ole kuullut ikinä???

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)