kotiliesi

torstai 13. marraskuuta 2014

Pikamajoneesi


Nyt on pitkään aikaa hehkutettu joka puolella pikamajoneesin nimiin ja niinpä minäkin ajattelin sitä kokeilla.
Aina on majoneesit tullut tehtyä pitemmän kaavan mukaan, mutta tästä majoneesia tuli niin sukkelaan, etten taida enään alkaa noita vanhoja muistelemaan.
 Itse maustoin majoneesini piparjuurella  ja sitruunalla. Mutta pakkohan tätä ei ole maustella ollenkaan vaan käyttää aivan perus majoneesin tavoin.
Tuon öljyn kanssa kannattaa kyllä tässä tapauksessa pysyä rypsiöljyssä, kun oliiviöljystä tulee hiemaan karvaan makuista majoneesia.
Tässä on kuulemma vielä semmoinenkin niksi, että tuon öljyn ja kanamunan pitää olla huoneen lämpöisiä, etteivät ne ala juoksettua ja majoneesistä tulee rakenteeltaan rakeista. 

Tänään valmistin aamulla kaalipataa, mutta maustoin sen vahingossa hieman tuliseksi, joten täytyi hoidokeille tehdä toinen ruoka. 
Ei siinä auttanut muu, kun alkaa kuoria perunoita muusia varten ja lihamureke uuniin. Yleensähän meillä on aina kaksi ruokaa tarjolla (eilistä ja sinä päivänä valmistettua), mutta tällä kertaa ei sitten ollut edellis päivien ruokia jäänyt yhtään jääkaapiin notkumaan.


1 muna
1 rkl sinappia
1 tl valkoviinietikkaa tai sitruunan mehua
n. 1 tl ruususuolaa
ripaus valkopippuria
3-4 dl rypsiöljyä

 Riko huoneenlämpöinen kananmuna korkeaan kulhoon. Lisää sinappi.  Laita sauvasekoitin kulhon pohjalle. Kaada huoneenlämpöinen öljy päälle. Mitä enemmän majoneesiin lisää öljyä, sitä paksumpaa siitä tulee.  Käynnistä sauvasekoitin kulhon pohjalla, nosta se hitaasti ylös, ja majoneesi on valmista. Mausta majoneesi suolalla, pippurilla ja tilkalla etikkaa tai sitruunan mehua. Anna makujen tasaantua. 

2 kommenttia:

  1. Oi, tuotapa täytyykin kokeilla. Itse taidan lisätä valkosipulia, tuloksena aiolin tapainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra.
      Varmasti herkullista täytyykin tehdä seuraava satsi valkosipulilla.
      Se kun maistuu myös meitin perheessä.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)