torstai 16. lokakuuta 2014

Juustoiset vehnälimput


Tässä ollaan menty taas sellaista kyytiä,ettei ole paljoa kirjoittelemaan kerennyt.
Tänäänkin päiväuni aikaan, jolloin yleensä parhaiten kerkeän kirjoitella tänne.
Oli meillä palaveri päivähoidon Koordinaattorimme kanssa.
Kävimme läpi omavalvontasuunnitelmaa.

Heti hoidokeiden lähdettyä halusi nuorin katsella kanssani Harry Potter elokuvaa (ja näistä asioista kun ei sitten luisteta, jos vielä äidin seura kelpaa ellua katsomaan).
Ukkoseni onkin katsellut nyt parina iltana nuorimman kanssa pari elokuvaa ja nyt oli sitten äidin vuoro.
Minä en kamalasti tykkää kauhu-leffoista, ennemin katselisin nyyhkyleffoja ja rikos-sarjoja, jotkut komediatkin menee, eniten kiinnostaa kuitenkin tositapahtumiin perustuvat elokuvat.
No, minä olen niin huono puhumaan edes teeveen katselusta, kun sitä niin vähän seurailen muutenkaan.

Eilen tuli leivottua kaksi vehnälimppua. (Ukkosen ja nuorimmaisen katsellessa elokuvaa.
Olin ajatellut laittaa toisen limpun pakkaseen odottamaan ensi viikkoa, mutta koska ensimmäinen limppu hupeni samana iltana niin jätin toisenkin sitten syötäväksi.


6 dl kädenlämpöistä maitoa
50 g hiivaa
2-3 dl juustoraastetta
1 rkl siirappia
2 tl ruususuolaa
5 dl täysjyvävehnäjauhoja
n. 7 dl vehnäjauhoja

PINNALLE:

2 dl juustoraastetta


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
Murenna hiiva maidon joukkoon ja lisää siirappi, suola, juustoraastetta sekä jauhot vähän kerrallaan. Alusta takina tasaiseksi ja kaada leipävuokiin. Minun vuokani on silikoniset joten en niitä voitele, mutta metalliset vuoat kannattaa joko voidella tai laittaa leivinpaperia pohjalle ja reunoille.
Anna leipien kohota vedottomassa paikassa leivinliinan alla noin 40 minuuttia, (minulla uunissa ja valo päällä).
Sumuta leivät vedellä ja ripottele juustoraastetta pinnalle.
Laita sitten uuniin alatasolle 220 asteeseen noin 25-30 minuutiksi.





2 kommenttia:

Mukavaa kun kommentoit :)