keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tomaatti-ketsuppi/-kastike


No, nyt löytyi nopea ja herkullinen  ketsuppi-ohje, jota kyllä meinaan käyttää myös pastakastikkeenakin.
Eli nyt kaikki te, joilla meinaa tomaatit nahistua - kuulolle.
Itselleni tuli sellainen tunne, että miksen tätä nyt ole ennen tajunnut tehdä, kun tomaatteja tulee kuitenkin kasvihuoneesta sellaista kyytiä, ettei kaikkea kerkiä millään syödä ja käyttää. Onneksi nykyään saan annettua näitä herkkuja myös pojalle ja hänen tyttöystävälleen sekä Ukkoseni tytölle. 
(Tässä tosiaan toinen asia, jonka vasta huomasin eli Ukkoseni tytär, jolle en ole tajunnut ollenkaan tyrkyttää tätä meidän satoamme. Onneksi nyt viime viikonlopuna loppuna tajusin ja veimme Ukkoseni kanssa tytölle omenoita ja kasvihuoneen satoa maisteltavaksi.)
Miten voi ihminen olla näin ajattelematon. No, laitan kaikki tämän hirveän häsläämiseni piikkiin.

Mutta vielä pieni juttu tuli mieleen tuosta ketsupista, jota tein. 
Laitan teille oikean ohjeen, (joka muuten on Hans Välimäen Mummola-kirjasta peräisin)
tähän aidoksi reseptiksi ja oman tekeleeni viereen sulkuihin.
Varmasti kokeilen vielä tuota aitoakin ohjetta, mutta nyt puuttui pyree ja jääkaapissa oli aukaistu paseerattu tomaatti purkki, joten näillä mentiin tällä kertaa.

3 tomaattia (5)
2 valkosipulinkynttä (4)
4 rkl öljyä
2 dl tomaattipyreetä (minulla paseerattua tomaattia)
2 rkl sokeria (jätin sokerin pois kokonaan)
2 rkl valkoviinietikkaa (minulla omenaviinietikkaa)
ripaus mustapippuria (muuttui minulla 1 tl)

Pilko tomaatit ja valkosipuit, kuullota niitä tovi öljyssä.
Sekoita joukkoon paseerattu tomaatti ja mausta lopuilla aineksilla.
Kiehauta ja ota pois liedeltä. Soseuta seos sileäksi.
(Tässä kohtaa muuttuu jos tekee minun ohjeellani eli kiehauta vielä seosta hieman kokoon, noin viitisen minuuttia.)
Annostele kuuma ketsuppi kannellisiin lasipurkkiin ja säilytä viileässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)