kotiliesi

maanantai 4. elokuuta 2014

Maalaisleipä


Nyt on tullut paljon leivottua lomalla leipää sekä piirakoita ja sama malli jatkuu nyt töiden alettuakin.
Nytkin on keskiviikolle taas ruislimppu taikina tuloillaan ja uunissa on juuri kohoamassa spelttisämpylä taikina.

Tämän maalaisleivän kuitenkin tein jo viimme viikolla.
Ohje on peräisin koti ja keittiö lehdestä.
Ohjeesta tulee kaksi leipää, mutta minä plänttäsin koko taikinan leipävuokaan ja kohotin ja tuli muhkea leipä näinkin.

Tänään oli aamupäivän harjoittelemassa kaksi uutta hoidokkia, sisarukset.  Mukavasti meni aika, isompi meni muiden lasten perässä kuin viipperä ja pienenpi tukeutui vielä minuun, mutta nopeasti se touhu muuttuu ja viipotetaan muiden mukana.



4 1/2 dl lämmintä vettä
30 g hiivaa
2 rkl hunajaa
3 tl (ruusu)suolaa
1 1/2 dl ruisjauhoja
7 1/2 dl vehnäjauhoja

PÄÄLLE: 
jauhoja

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon mausteet ja ruisjauho.
Lisää vehnäjauhot pikkuhiljaa taikinaa koko ajan sekoitellen.
Peitä valmis taikina leivinliinalla ja anna kohota pari tuntia.
Laita taikina puoliksi ja leivo leiviksi tai tee kuin minä ja laita koko taikina leipävuokaan ja viipaloi leivän pinta terävällä veitsellä.
Jauhota vielä leipien pinta.
Kohota leipää noin puolisen tuntia ja laita uuniin 225 asteeseen noin 30 minuutiksi.
Leivistä tulee erityisen rapeita, kun laitat uunin pohjalle vedellä täytetyn kulhon paistamisn ajaksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)