kotiliesi

tiistai 12. elokuuta 2014

Herukka-marenkitorttu


Viikonloppuna tuli tehtyä punaherukoista tälläinen todella makea, mutta herkullinen kääretorttu.
Marenki kyllä hieman hajoili rullatessa ja ampiaiset tulivat kilvan keittiön ikkunasta maisteemaan marenkia, mutta muuten onnistui torttu todella hyvin.

Tämän herkun ohjeen nappasin uusimmasta Kotivinkki-lehdestä.

Eilinen päivä meni mukavasti punaisiaviinimarjoja poimien nyt onkin jo isoin pakastin täynnä purnukoita ja täytyy pian käydä laittamassa alakerran varapakastin päälle.

4 valkuaista
2 1/2 dl sokeria
1 tl etikkaa
2 tl perunajauhoja

TÄYTE:

2 dl maitoa
4 keltuaista
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl vettä
2 rkl maissitärkkelysjauhoja
1 dl punaherukoita soseutettuna
10 g voita
1 dl kuohukermaa

KORISTELUUN:

herukoita ja nougat rakeita

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri pienissä erissä.
Sitten lopuksi etikka ja siivilöity perunajauho.
Voitele leivinpaperi kevyesti öljyllä ja kaada valkuaisvaahto sille.
Tasoita tasaiseksi levyksi ja laita uuniin kypsymään 175 asteeseen noin 15 minuutiksi.
Kumoa kypsä marenkilevy puhtaalle leivinliinalle.
Irrota leivinpaperi ja anna levyn jäähtyä.
Kaada kattilaan täyte ainekset herukkasosetta, voita ja kermaa lukuunottamatta.
Kuumenna seos ja ota pois levyltä ensimmäisen kuplahduksen jälkeen.
Lisää kattilaan soseutettu punaherukka sekä voi.
Sekoita ja anna seoksen jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja nostele varovasti jäähtyneen seosksen joukkoon.
Levitä täyte marenkilevylle ja kääri varovasti rullalle leivinliinaa apuan käyttäen.
Koristele ja tarjoile heti, sillä marenki vettyy nopeasti.


2 kommenttia:

  1. Näyttääpä todella herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito kiitos, muuten ihana mutta pieneksi paloiksi meinasi tuo minun marenkini mennä ja syödä täytyy heti tai muuten on aivan löysää ja pehmeää marenkia.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)