kotiliesi

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Terveysleipä



Viikko sitten tuli tehtyä terveysleipää.
Ohje on varmaankin Kodinkuvalehdestä repäisty.
Pikkuisen vie tuo juuren teko aikaa, mutta kyllä se on sen arvoista.

Tämä leipä kannattaa leikata aivan ohuiksi siivuiksi ja silti leipä maistuu herkullisesti syödessä.
No, jos johonkin kaupanleipään tätä voisi verrata, niin mieleen tulisi ruis real-viipaleet.

Varautukaa isoon kulhoon taikinaa tehdessänne, minulla oli uunin pankko taikinassa, kun tulimme kolmantena päivänä iltapäivällä reissuiltamme kotiin ja piti alkaa leipää valmistamaan.
Leipiä tuli tästäkin määrästä kuitenkin kolme kappaletta, joten saa isompikin porukka syödä pitemmän aikaa.
(Täys taikina määrästä siis pitäisi tulla neljä leipää.)


Täällä on taas Ukkoseni riehunut, noiden rakennus projektiensa kanssa.
Nyt on tuloillaan pyörävaja.
Tänään on ollut kattuhuopien asennusta.
Koko vaja on taas kerran rakennusjätteistä tehty niinkuin on kaikki muutkin Ukkoseni projektit.

Eilen olimme yhdessä naapurin vanhanherran orapihlaja-aitaa leikkaamassa. Tai siis Ukkoseni leikkasi ja minä haravoin.
Kyllä tiesi taas työtä tehneensä, ei tarvinnut illalla paljon nukku-mattia etsiskellä, kun pääsi saunasta omaan petiin köllähtämään.


Taikinanjuuri, 1. päivä

3 dl haaleaa vettä
25 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja

Taikina, 2. päivä

2  1/2 dl taikinajuurta
1 1/2 l kylmää vettä
2 rkl suolaa
4 dl pellavansiemeniä
5 dl auringonkukansiemeniä
6 dl ruisjauhoja
12 1/2 dl vehnäjauhoja

Leipominen 3. päivä
1/2 l haaleaa vettä 
n. 12 dl ruisjauhoja
2 rkl öljyä

Jos sinulla on taikinajuuri voit suoraa siirtyä 2. päivän kohdalle.

1. Päivä 
Liota hiiva veteen ja sekoita joukkoon muut ainekset.
Peitä liinalla ja anna tekeytyä 1/2-1 vuorokautta huoneen lämmössä.
(Juuri riittää kahteen taikinaan.)

2. Päivä
Mittaa 2 1/2 dl taikinajuurta suureen kulhoon.
Loppu taikinajuuri säilyy jääkaapissa 2 kuukautta tai pakastimessa vuosia.
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja vaivaa taikinaan sitkoa vähintään 15 minuuttia.
Anna taikinan seistä huoneenlämmössä 1/2- 1 vuorokautta.

3. Päivä
Vaivaa vesi ja ruisjauhot taikinaan.
Jaa taikina öljyttyihin leipävuokiin ja ripottele pinnalle hieman ruisjauhoja.
Anna leipien kohota leivinliinojen alla huoneenlämmössä noin 1/2 vuorokautta.
Paista 150 asteessa uunissa 2 t 30 minuuttia.
Kääri kypsät leivät leivinliinojen sisään jäähtymään.
Säilytä jäähtyneet leivät leivinliinoihin käärittynä ja muovipussissa, niin leivät pysyvät mehevinä.


4 kommenttia:

  1. Oi tämä on ihanaa leipää, ystäväni tätä on tehnyt. Kerran sain häneltä juuren, mutta mie onnistuin saamaan leivästä kyllä niin jänkkiä, ettei sitä voinut syödä. Ei ollut miula taito hyppysissä tämän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minäkin joudui noiden jauho määrien kanssa hieman soveltamaan, kun olisi muuten tullut tiiliskivileipiä.

      Poista
  2. Onko viimeisessä vaiheessa 0,5dl riittävä määrä vettä. Olen kahlannut useita ohjeita, kun pelkän juuren ilman reseptiä sain tuttavalta, ja yleensä laittavat noin puoli litraa. Tein runsaammalla vedellä tämän ohjeen mukaan ja hyvää tuli :) t.maarit

    VastaaPoista
  3. Juu, hyvä huomio. Ohjeessa jolla teen on varmaan vikaa, koska aivan tönkköä tästä tuli. Jätin osan jauhoista suosilla pois. Laitan tuon sinun sanomasi puoli litraa seuraavalla kerralla vettä ja muutan sen tuohon ohjeeseenkin niin. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)