kotiliesi

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Perunasalaatti ja Juhannus


Rauhallista ja mukavaa Juhannusta teille kaikille.

Minusta Juhannukseen kuuluu ehdottomasti perunasalaatti ja juuri  uusista potuista tehtynä.
Tällä kertaa sain Valiolta ihanan uutuus tuotteen CREA créme fraiche paahdettu sipuli, jota sitten laitoin maustamaan tätä muuten perus ohjeella tekemääni perunasalaattia.
Tuli muuten todella herkullista ja maistuvaa salaattia.
Mukavaa saada välillä näihin perus herkkuihin pikkuisen uutta potkua.

Ostelin tällä viikolla ensimmäisen kerran elämässäni kauppatavarani Juhannukseksi  netin kautta. 
Eli hain nyssäkät vain kaupan kassalta ja totesin, että tämähän on ihan oikeasti minun juttuni. Nyt jäi kaupassa kiertelyt ja heräte ostot väliin. Nyt säästyy meikäläiseltä monta euroa. No, ajattelin homman näin alkuviikosta kunnon ostos pläjäys tilattuna  ja loppu viikosta sitten itse kauppaan.
Nyt vain alkaa juuri kesäloma häämöttää, ettei tarvitse kuukauteen edes ajatella mitään ostoslistoja, mutta elokuulle mukava helpotus arkeen.
Tämä ei ole mikään mainos, joten en edes kerro mistä nämä tuotteet olen tilannut vaikka jotkut varmaan sen kyllä arvaavatkin.


10 pientä uutta perunaa
2 suolakurkkua
 viiden kevätsipulin varret 
1 omena
1/2 prk CREA créme fraiche paahdettu sipulia
2 rkl majoneesia
1/2 (1dl ) prk rahkaa

Lohko keitetyt perunat ja kuori omena ja leikkaa pieniksi paloksi.
Samoin suolakurkku paloiksi ja sipulinvarret pieniksi.
 Sitten vain kaikki ainekset sekaisin ja jääkaappiin hieman makustumaan.
Lopukisi on sitten se kaikista paras hetki kun pääsee nauttimaan salaatista.
 Meillä kaverina tällä kertaa grillattuja possun pihvejä sekä täytettyjä-herkusieniä ja tomaatteja.


4 kommenttia:

  1. Mä tein kans perunasalaattia, mutta koska keitin perunoita vähän enemmän kuin yhteen salaattiin niin päätin tehdä toisesta (sinappi)silli-perunasalaattia.

    Oikein mukavaa juhannusta myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, perunasalaatit on jotenkin niin raikkaita ja herkullisia.
      Ne niin kuuluu tähän kesäruokaaqn.

      Poista
  2. Itse en ole koskaan kokeillut netin kautta ruokaostosten tilaamista. Ajatus alkoi houkuttamaan, olisi mukava joskus kokeilla! Pitää tutustua aiheeseen ja etsiä palvelua näiltä kulmilta. Olitko tyytyväinen ostoksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy ja anteeksi tämä viive tämän vastailun kanssa.
      Olin todella tyytyväinen netinkautta tekemääni ruokaostos tilaukseen ja nyt kun lomat loppuu meinaan ehdottomasti ostaa kerran viikossa isomman satsin netin kautta.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)