kotiliesi

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kana-pinaattipasta


Olen tässä viikon ollut niin rajussa aurinkoihottumassa.
Kaikki alkoi kaulasta ja jatkui siitä kainaloihin ja nyt on sitten naaman vuoro.
Onneksi eilen sukulaissynttäreillä ollessa sain todella hyvän lääkkeen mieheni siskolta.
Lopulta alkaa näyttämään valoa tänne risukasaankin.
Tänään vain lähden ostamaan itsellenikin tätä troppia.


Kasvihuoneellakin osa satoa alkaa pikkuhiljaa olla valmista syötäväksi.
Siispä tänään aamulla ryöppäsin pinaatit ja tein niistä broilerikastikkeen. Oli kyllä herkkua kerrakseen.
Riivin pinaatin lehdet ja huuhtelin ne.
Sitten vain kiehautin veden ja laitoin lehdet höyrytys siivilään.
Vettä laitoin sen verran, että siivilän pohjalle sitä tuli noin viitisen senttiä.
Minuutin kiehautus ja siilaus. Sitten vain soseutin pinaatin sauvasekoittimella.


400 g maustamatonta broilerin fileesuikaletta
1 sipuli
 2 valkosipulin kynttä
1 rkl voita
n. 150 g pinaattia
100 g sipuli ja yrtit tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
50 g koskenlaskia voimakas makua
1/2 tl suolaa

Kuullota hetki sipuleita pannulla ennen kuin lisäät broilerinsuikaleet joukkoon.
Paista broilerit kypsiksi ja lisää juustot joukkoon sekä kerma ja pinaatti.
Anna kiehua hiljalleen 5-10 minuuttia ja mausta suolalla.

Tein kastikkeen kaveriksi spagettia, mutta kaikki pasta  tai riisi sopii vallan mainiosti kastin kanssa unohtamatta raikasta salaattia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)