kotiliesi

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Viikon 12 ruokalista


Minulla on tälläinen pikkukasvihuone sisällä leikkuulaudan vieressä aina talvisin.
Tässä on nytkin kaksi salaattia, persiljaa, tinjamia, basilkaa sekä rakuuna, joka nyt on siellä salaatin alla hieman piilossa.
Eli siis syksyn tullen otan kasvihuoneelta yrtit ja tässä niitä kasvattelen niin kauan, kunnes varret ovat aivan puumaiset ja sato heikkenee.
Sitten vain uudet yrttiruukut kaupasta ja jatketaan samaan malliin, siihen asti kunnes taas saa omasta kasvihuoneesta tuoretta sato.
Siis, toivottavasti tämä taas pian joutaa hyllylle ja saadaan kasvihuone viheriöimään.

Ukkoseni tuossa siivoilee tuota omaa tietokonekaappiansa. Nyt on meidän sänkykin vallattu jos jonkinmoisella tietokoneen osalla.
Itse kkävin juuri kaupassa. Tämä on taas niitä viikonloppuja kun joutuu käydä joka päivä hakemassa jotakin puuttuvaa tavaraa kaupasta.
Ensin lauantaina loppui hiilihappokoneesta hiilihappo ja minä kun juon porevettä joka päivä ainakin litran, jos en kaksi niin pakkohan se oli lähteä ostamaan.
Sitten viimme yönä alkoi olohuoneen palohälytin piipata kun patteri oli lopussa ja taas sai juosta kauppaan patteria ostamaan. 
Mitähän seuraavaksi?


MAANANTAI:

Lohilaatikko
Vihersalaatti
Pannari

TIISTAI:

Parsakaalinkeitto
Vihannespalat
Kiisseli

KESKIVIIKKO:

Kananuudeliwok
Raejuusto
Vispipuuro

TORSTAI:

Jauhelihapasta
Juuressalaatti
Juusto-tomaattikolmiot

PERJANTAI:

Talontapaan



4 kommenttia:

  1. Selvennä tuota kuvaa - onko siinä kaupan sato vai mistä oikein on kysymys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirkku, kirjoitteli hieman lisä tuohon tekstiinkin.
      Mutta tämä on tälläinen pienois kasvihuone jossa kasvatan aina salaattia sekä yrttejä. Yrtit esim. basilikan vaihdan kaksikertaa talvessa uuteen koska varret puutuu ja kasvu tyrehtyy. Salaatti ei ihan meidän leipä ja salaattisyömiseen riitä (kasvuvauhti sen verran hitaampi meidän vauhdille.) Silti oiva peli näin talviaikaan.

      Poista
  2. Hienoa kun uusi ruokalista ei sisällä ranskalaisia!

    VastaaPoista
  3. No, täytyy kyllä myöntää, että ranskikset kuitenkin kuuluu viikkoomme. Olen kyllä jutellut lasten vanhempien kanssa ja ne halutaan ehdottomasti pitää listalla.
    Muuten meillä kyllä on mielestäni aikas monipuolinen ja kattava ruokaviikko.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)