kotiliesi

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kiinalainen possukastike


Tässä meidän sunnuntainen ruokamme.
Eli lopuista possun pihveistä ja uunifileestä leikkelin pieniä suikaleita ja tein tämän herkullisen padan.

Tänään vihdosta viimmein aloin harsimaan kokoon nuoremman tytön nallea. Vielä täytteet sisään ja loppusilaus niin nalle on kutakuinkin valmis kuvattavaksi. No, silmät ja nenä vielä myös puuttuvat.


2 rkl öljyä
n. 300 g porsaan ulkofileetä
½ tl suolaa
1 rkl tuoretta inkivääriä
ripaus chiliä
1 tl mustapippuria
3 dl vettä
1 porkkana
1 punasipuli
1 paprikaa

1-2 dl sokeriherneitä
1 dl ananaspaloja

Suurus:
1 dl ananaslientä (vettä)
2-3 rkl soijakastiketta
2 rkl valkoistabalcamicoa
1-2 rkl sokeria
2 tl perunajauhoa
1 rkl hunajaa


Leikkaa liha hyvin ohuiksi suikaleiksi.
Kuori porkkana. Halkaise paprikat ja poista siemenet.
Leikkaa porkkana tulitikkumaisiksi suikaleiksi. Kuori ja suikaloi sipuli.
 Suikaloi paprika. Kuullota sipuli padassa öljyssä. Lisää vesi ja lihasuikaleet joukkoon lisää vesi ja mausteet.
Lisää pataan porkkanasuikaleet ja hauduta 5-10 min. Lisää muut kasvikset ja anna kuumentua.
Sekoita suuruksen aineet keskenään ja kaada seos pataan.
Kiehauta sekoittaen lisää loppu vaiheessa kastikkeeseen myös ananaspalat ja sokeriherneen palot. Lisää tarvittaessa nestettä. Tarkista maku.
Tarjoa keitetyn riisin tai nuudelien kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)