perjantai 7. maaliskuuta 2014

Omenachutney


Ostin tässä männä viikolla omppuja oikein roppakaupalla, kun oli kaupassa niin hyvä tarjous.
Nyt alkoivat viimmeiset hieman näyttää nahistumisen merkkejä, joten ajattelin tehdä niistä tätä herkullista omenachutneytä.
Mikä kumma estää säilömisen myös muina vuoden aikoina kuin syksyllä.

Olen tässä väkertänyt nallea tuolle meidän nuorimmaiselle.
Eilen sitten haimme yhdessä vanut nallen sisään.
Jos vaikka hyvällä tuurilla saisin nallen viikonloppuna kursitta kokoon.
Tämä onkin nyt ensimmäinen nalleni, jonka olen tehnyt eli saanuyt sitten nähdä mimmoinen siitä oikein tulee.
Mutta nuo osat jotka olen nyt saanut tehtyä näyttävät ainakin suurin piirtein oikeilta.

1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 chilipalko
2 cm tuoretta inkivääriä
n.200 omenaa
1/2 dl vettä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 rkl balsamietikkaa
3 1/2 dl hillosokeria

Silppua kuoritut valkosipulit ja sipuli.
Pieni myös siemenetön chili.
Raasta inkivääri joukkoon. Pilpo kuoritut omenat myös kattilaan.
Lisää myös kaikki muut aineet kattilaan paitsi sokeri.
Anna porista liedellä pienellä lämmöllä noin puolisen tuntia tai kunnes omput ovat pehminneet.
Soseuta sauvasekoittimella.
Halutessasi voit jättää omput hieman rouheisemmiksi, mutta itse soseutin tällä kertaa omput aivan soseeksi.
Sitten vain hillosokeri joukkoon ja kiehauta pienellä lämmöllä noin vartin verran.

Anna soseen hieman jäähtyä ja tölkitä se sitten puhtaisiin lasipurkkeihin ja säilytä kylmässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)