kotiliesi

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Mamman lihapullat


Hei, taas sitä ollaan kotosalla.
Tänään on taas viipotettu ympäri kyliä, eikä ole paljon aikaa ollut tätä blogia päivitellä.
Huomenna menee myös aamu nuorimmaisen tytön laajemmassa terveystarkastuksessa, mutta sitten on loppuviikko jo hiljaisempaa.

Meillä käy kova viserrys ja sirkutus pihapiirissä.
Nyt näyttäisi siltä, että kuusi linnunpönttöämme olisi varattu yksi linnunpönttö on varpusille tarkoitettu, joten siinne saamme toivottavasti vielä kesän alkaessa myös asukit.
Sitten onkin kaikissa linnunpöntöissä asukki.

No, nyt kirjoittamaan tuota reseptiä, että pääsen vielä nukkumaan tämän päivän puolella.
Edessä on vielä perunoiden kuorinta perunamuusiin.

2 valkosipulinkynttä
4 aurinkokuivattua tomaattia
400 g paistijauhelihaa
3 rkl parmesaaniraastetta
2 rkl persiljasilppua
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 kananmunaa
 4 rkl vehnäjauhoja

Kuori ja hienonna valkosipuli.
Leikkaa aurinkokuivatut tomaatit mahdollisimman pieniksi paloiksi.
Sekoita valkosipuli ja tomaatit jauhelihan joukkoon.
Mausta mureke taikina ja lisää kananmunat sekä jauhot.
Jätä makustumaan jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi ja pyörittele sitten murekemassasta pieniä lihapullia.
Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

1 kommentti:

Mukavaa kun kommentoit :)