kotiliesi

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Jauhelihalaatikko


Tänään on menty kuin tuulispää.
Aamu meni tämän ja huomisen ruoan tekemisessä ja iltapäivällä heti hoidokeiden lähdettyä aloin lyhentämään meidän makkarin ja tyttöjenhuoneen verhoja.
Siitä sitten kaupoille ja nyt sitä ollaan kotosalla, väsyneenä mutta onnellisena. 
Huominen päivä on myös yhtä kiireinen. Aamu menee hoitosopimusten teossa ja illalla olisi tiedossa vuosikokous perhepäivähoitajilla.
Ja lapsiakin siinä pitäisi hoidella välillä.

Ukkoseni meni ostamaan minulle oman läppärin, jota se nyt laittelee lyökkiinsä.
No, pian nähdään miten tässä oikein käy, osaanko ollenkaan käyttää koko konetta. Näyttää niin uudenaikaiselta ja hienolta peliltä.

Tämä ruoka on oikeastaan tähderuokaa, koska viimme viikolla jäi jauhelihakastiketta, jonka laitoin pakkaseen ja sitä nyt tähän laatikkooni laitoin. Kätevää tämä tähteiden jälkikäyttö ja ruoka maistui niin herkulliselta.


6 isoa perunaa
3 dl jauhelihakastiketta
2 porkkanaa
1 sipuli puolirenkaina
3 dl vettä + lihaliemikuutio
1/2 tl (sormi)suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl valkosipulimurskaa


Kuori ja viipaloi porkkanat ja perunat ohuiksi suikalleiksi.
Laita alle puolet porkkana ja peruna viipaleista.
Kuori sipuli ja asettele puolet pottu-porkkanaviipaleiden päälle sitten mausteista puolet ja kaikki jauhelihakastike.
Sitten vain pinnalle loput potut, porkkanat ja sipuli rengas puolikkaat sekä mausteiden loput.
Laita mikroon 3 dl vettä ja lihaliemikuutio ja anna lämmetä.
Sekoita lihaliemi veteen vaikka haarukalla ja kaada laatikon päälle.
Sitten vain uuniin kypsymään 225 asteeseen noin tunninksi tai niin, että haarukalla kokeillessa perunat ja porkkanat ovat kypsiä.
Itse jätin taas laatikon uuniin laitettuani uunin pois päältä ja oli koko päivän koululaisille sekä muille lämmintä ruokaa uunissa odottamassa.


2 kommenttia:

  1. Kiitos kun muistutit tästä huippuhelposta ja kätevästä ruuasta, joka jaksaa odottaa syöjiään. Ja perunaan kun ei näytä kyllästyvän ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku kommentistasi. Kyllä vain todellakin helppo ja silti niitä maukkaimpia ruokia mitä tiedän.
      Ja nämä uuniruoat kun pystyy pitämään niin kauan lämpimänä, että varmasti mattimyöhäinenkin saa lämmintä ruokaa.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)